
07 elo 2019 10 MATKAVINKKIÄ PRAHAAN
– Praha on kaupunki joka sopii matkakohteeksi lähes ympärivuoden. Mun mielestä parhaat ajankohdat matkustaa on huhti- ja toukokuussa tai sitten syys- ja lokakuussa. Noihin aikoihin säät on yleensä jo todella hyvät eikä turisteja oo vielä niin paljon. Kesällä turisteja on luonnollisesti enemmän (kesäkuussa oli jo aivan loputon määrä!) ja välillä helteet saattaa olla vähän liian tukalia kaupungissa kiertelyyn. Joulukuussa Prahassa on todella isot ja tunnelmalliset joulumarkkinat, ehdottomasti kokemisen arvoiset!
– Lentokentältä keskustaan pääset edullisesti ja nopeasti taksilla (hinta noin 22-28€, kesto noin 30 min) ja taksi kannattaa tilata etukäteen City Taxilta. Tuo on Uberin lisäksi ainut taksiyhtiö jota suostun Prahassa käyttämään, sillä heillä mittarin hintaan voi luottaa ja matkan voi aina myös maksaa kortilla. Ainut että taksi pitää aina tilata hyvissä ajoin etukäteen! Tavallisilla takseilla tuppaa olemaan vähän omat hinnat turisteille ja mittareitakin saattaa olla vähän viritetty.
– Lentokentältä menee myös bussi keskustaan päärautatieasemalle (noin 45 min), jonka hinta on noin 3€.
(Ravintola: Kampa Park)
– AirBnB:t on Prahassa oikeasti edullisia. Kannattaa siis ehdottomasti kurkata, koska sieltä löytyy halpoihin hintoihin tosi kivoja asuntoja! Varsinkin porukalla matkustaessa AirBnB on Prahassa tosi hyvä ja edullinen valinta. StayinPrague on toinen sivusto josta löytyy vastaavanlaisia majoituksia.
– Varaa mukaan hyvät kävelykengät. Keskustassa etäisyydet ovat sen verran lyhyitä että pystyt hyvin kävelemään nähtyvyydeltä seuravaalle. Mun mielestä kävely onkin ehdottomasti paras tapa tutustua kaupunkiin!
– Kaarlen sillan itäisellä puollella (eli keskustan puoleisessa) sijaitsevaan torniin pääsee kiipeämään ylös ja sieltä onkin todella mahtavat näkymät! Prahassa torneja on sadoittain ja moniin niistä tosiaan pääsee pientä maksua vastaan kapuamaan ylös katselamaan maisemia. Kaarlen Sillan torni on mun ”suosikki”, välillä tosin sinne saattaa olla aivan hirmuinen jono ja viimeeksi taas kun oltiin niin oltiin tornin huipulla ainoat! Yllä näkyvä kuva on sieltä otettu 🙂
– Prahasta löytyy paljon hyviä ravintoloita. Sesonkiaikaan kannattaa muistaa tehdä varaukset niin lounaalle kuin illalliselle, sillä paikat saattavat olla todella täynnä! Mun lempiravintoloita on: Alriso (gluteeniton Italaialinen, sopii hyvin lounaalle), George Prime Steak (liharavintola, illallinen), Kampa Park (lounas, illallinen) ja Tersa U Zlate Studne (upeat näkymät, illallinen). Lisää ravintolavinkkejä löydätte täältä ja täältä.
(Ravintola: V Zatizi)
– Nykyään suurimmassa osassa paikoista pystyy maksamaan kortilla. Ravintoloissa tulisi kuitenkin aina tipata käteisellä! Itse pidän tästä aina todella tarkaan huolta, että käteistä on aina sen verran että pystyn jättämään noin 10% tipin tarjoilialle.
– Tunnettuja nähtävyyksiä ovat Vanhankaupungin aukio ja siellä Astronominen kello, Prahan Linna, Kaarlen Silta ja Tanssiva Talo. Kannattaa tosiaan lähteä reippaasti kiertelmään vanhassa kaupungissa myös vähän pienemmille kaduille ja muistaa katsella myös ylös, yhdeltä katolta roikkuu mm. tunnettu Sigmund Freudin patsas nimeltä ”Man Hanging Out” sekä tietenkin rakennukset itsessään ovat upeita.
J
Posted at 18:20h, 07 elokuunMulla on jäänyt vähän epäselväksi ehkä oot joskus kertonut mutta onko sulla tsekkiläisiä sukujuuria? 🙂 hyviä vinkkejä pitää joskus vierailla Prahassa, lista kohteista vaan kasvaa kasvamistaan 😀
mammutti
Posted at 12:33h, 08 elokuunItse kävin aikoinaan Prahassa vuosina 2010-2014 ja tykkäsin kyllä kovasti, etenkin hintatasosta! Moni kesä tuli vietettyä siellä nimenomaan niissä asunnoissa, mitkä pysty vuokraan. En muista minkä hintainen se kämppä oli perheelle, mut iskä laski silloin että samalla hinnalla ois saanu tyyliin 5 yötä hotellissa ja otettiin kämppä kahdesti – ja oltiin sen 12 päivää. Joten kyllä, todellaki kannattaa napata ”vuokrakämppä”
Natalia
Posted at 11:23h, 12 elokuunJoo siks suosittelin myös kurkkamaan AirBnB, kun noi on tosiaan oikeasti ihan tosi edullisia siellä! 🙂 Ja ihan huippu sijainneilta löytyy tosi kivasti sisustettuja.
ida ihana
Posted at 07:49h, 10 elokuunKiitos, mahtavista vinkeistä, ihan innostuin!:) Poikaystäväni on käynyt Prahassa ja kehunut sen olevan hieno kaupunki. Pitäisi itsekin joskus päästä!:) Toinen kohde, johon haluaisimme on Amsterdam, sillä taas minä olen kerran käynyt, mutta poikaystävälleni se olisi uusi.
Kiitos inspiraatiosta ja mukavaa viikonloppua!<3
Ida
Kotona kuapungissa -blogista
Natalia
Posted at 11:24h, 12 elokuunPraha on kyllä super ihana kohde 🙂 Amsterdamissa mä oon käynyt vaan kerran lyhyellä työmatkalla niin olis ehdottomasti joskus ihana päästä sinne myös uudestaan.
Ihanaa alkanutta viikkoa sulle <3
Katja
Posted at 09:12h, 18 elokuunOltiin kesäkuussa 5 päivää tyttöporukalla prahassa ja nää sun kaikki vinkit pitää kyllä paikkaansa! Löydettiin aivan ihana airbnb tosi halvalla, käytiin katsomassa kaikki noi nähtävyydet, syömässä yhdessä noista ravintoloista ja käveltiin keskustassa paljon. Tykästyin kaupunkiin yllättävän paljon! Yksi suositus multa on myös kuumana päivänä uimapaikka Divoká Sárka, mikä sijaitsee luonnonpuiston keskellä ja oli tosi kiva paikka viettää päivää. Ei ole ihan keskustassa mutta ei ollut kovin pitkä matka kulkea Uberilla!
Natalia
Posted at 09:54h, 21 elokuunHei ihan mahtava kuulla 🙂 Ja kiitos tosta uimapaikka vinkistä, en ookaan siellä ikinä käynyt! Pitää joku kerta mennä viettämään sinne hellepäivää 🙂
Hanna
Posted at 09:58h, 05 tammikuunVinkit olivat muuten hyviä, mutta tippaamista ei nykyään tarvitse käteisellä hoitaa ja varsinkin pienten kolikoiden jättäminen koetaan Prahassa yleisesti vähän epäkohteliaaksi. Yleisempi tapa paikallisilla on pyöristää laskun summa ylöspäin seuraavaan tasakymppiin tai – sataan ja sen voi hyvin tehdä myös kortilla maksaessa. Helpottaa myös turistia, kun ei tarvitse stressata käteisen riittämisestä! 🙂
Natalia
Posted at 08:59h, 09 tammikuunKyllä edelleen on kohteliaampaa jättää käteisenä kuin kortilla. Näin työntekijät saavat tipit itselleen, kortilta monissa paikoissa voi olla että työntekijät eivät saa tippejään koskaan 🙂 Nyt on tosin tullut ohjeistus, että tippi pitäis laittaa kuttiin, jotta siitä maksettais verot.. Näin ihan paikalliset ravintolatyöntekijät ovat sanoneet. Eikä oo ollenkaan epäkohteliasta jättää kolikoita, siellä ne ”pienet” kolikot on oikesti iso raha kun vertaa Tsekin ”normaaliin” hintatasoon ja palkkoihin 🙂 Enemmän on tullut sitä vastaan, että eivät ota tippiä jos ei oo käteisellä vastaan.