
30 syys 2020 ÄITYSVAPAA ALKAA
Tänään alkaa mun äitiysvapaani! Oon koko ajan sanomassa tai kirjoittamassa äitiysloma, mutta eihän tätä pitäis lomaks kutsua, kun sitä se ei tuu olemaan sitten kun vauva saapuu. Tuntuu jotenkin ihan hassulta, kun en oo aikaisemmin tällaisia virallisia vapaita pidellyt. Yrittäjänä ei kerrytellä lomapäiviä eikä sairaslomaa pysty tosta noin vaan pitämään, koska ei oo ketään, joka voisi hoitaa työt mun puolesta. Enkä nyt missään nimessä valita, koska yrittäjyydessä on myös sata hyvää puolta, mutta tällaisia virallisia vapaita ei vaan oo tullut pidettyä, niin tää tuntuu mulle aika jännältä. Äitiysvapaan kohalla mulla oli mahdollisuus hakea Kelalta äitiysrahaa ihan siinä missä kaikilla muillakin odottavilla äideillä. Äitiysvapaa alkaa aina 50-30 päivää ennen laskettua aikaa ja sitä maksetaan 105 arkipäivältä. Te, joille äitiysrahan hakeminen on ajankohtaista, niin muistattehan laittaa hakemuksen Kelalle viimeistään kaks kuukautta ennen laskettua aikaa ja samalla ilmoittaa myös työnantajalle viimeistään kaksi kuukautta ennen laskettua aikaa. Äitiysrahaa maksetaan ma-la eli työskentely sunnuntaisin tai arkipyhinä on sallittua ja ainakin mun täytyy joitain noita sunnuntaita tässä neljän kuukauden aikana hyödyntää, kun toi äitiysraha ei mulla oo mikään päätä huimaava. Aiheesta voitte lukea lisää Kelan sivuilta täältä.
Osa teistä varmasti miettii, että mitä tää mun äitiysloma sitten oikein meinaa niin ajattelin, että vois ehkä olla ihan paikallaan selventää sitä.
Seuraavaksi neljäksi kuukaudeksi jätän mun someista lähes kaikki kaupalliset jutut pois. Mulla on ihan muutama yhteistyö sovittuna, jotka oon erikseen halunnut tehdä. Nyt heti alkuun kävi tietty niin että yhteistyö, jonka piti eilen toteuttaa ja julkaista, siirtyi sunnuntaille ihan siitä syystä, ettei paketti ollut ehtinyt tulla ajoissa perille eli joudun sunnuntaina tekemään sitten normaalin työpäivän. Mun somesta tippuu siis kaupalliset yhteistyöt pitkälti pois sekä tietenkin kaikki niihin liittyvät työvelvoitteet, jotka normaalisti ovat se aikaa vievin osuus mun arjessa. Päivitän kuitenkin mun somea muuten ihan normaalisti – sellaisia juttuja, kuin huvittaa ja silloin kun siltä tuntuu. Ihan niin kuin tein joskus silloin vuosia sitten kun tää oli mulle vain harrastus. En osaa kuvitella, ettenkö päivittäis someen mitään, olis tosi outoa. Varsinkin vielä nyt kun en tee töitä niin aikaa on tavallista enemmän – kunnes vauva päättää saapua. Saa nähdä miten käy sitten kun vauva on saapunut, että miten päivittelen. On kuitenkin kiva tietää, että voin sitten päivitellä ihan täysin omilla ehdoilla ja kun siltä tuntuu.
Osa onkin kysellyt, että tullaanko näyttämään siis lasta ollenkaan somessa? Oon vastannut tähän, että vastasyntynyttä näytän varmasti, koska vauvat ei mun mielestä oo kovinkaan (lainkaan) tunnistettavia. Muuten tuun näyttämään lasta siinä missä näytän esimerkiksi poikaystävääni, joka on halunnut pysyä yksityishenkilönä. En siis ala erikseen esittelemään, mutta en myöskään ala erikseen piilottelemaan kasvoja. Jos silloin tällöin on joku kiva kuva tai hauska juttu, jonka haluun julkaista niin varmasti jaan sen, mutta en sen enempää.
Oon erikseen sanonutkin jo, että mä en näe itteäni äitiysbloggaajana eikä se oo ollenkaan suunta, johon haluisin omia somejani viedä. Mulle on tosi tärkeää pitää mun työni erillään vauvasta. Oon tähänkin asti tehnyt töitä somessa enkä näe mitään syytä, miksen sitten äitiysvapaiden jälkeen voisi jatkaa omaa työtäni samaan tapaan niissä samoissa aihe alueissa, joiden parissa oon tähänkin asti tehnyt töitä. Oon siksi tehny tietoisesti valinnan, että oon jättänyt pois kaikki vauvaan liittyvät yhteistyöt. Siksi myös koin, että tällainen äitiysvapaa on paras ratkaisu tähän alkuun, niin pääsen nauttimaan sataprosenttisesti ajasta kotona vauvan kanssa, tutustumaan rauhassa häneen ja sopeutumaan uuteen arkeen ilman paineita siitä, että mun pitäisi postata jotain säännöllisesti.
Summa summarum, teille mun äitiysvapaani ei ehkä näy niin selkeästi ulospäin mitä se tulee mulle olemaan. Harvoin kun somesta välittyy kaikki se työ mitä teen täällä ruudun toisella puolella.
Oikein ihanaa keskiviikkoa teille ja kuullaan varmasti taas pian 🙂
Kirsi
Posted at 10:40h, 01 lokakuunOot super!! Susta on tullut yksi mun lempparibloggaajista tän raskauden myötä, juuri sen takia ettet tuputa raskaus-juttuja koko aikaa! <3
Natalia
Posted at 14:13h, 05 lokakuunVoi kiitos ja niin kiva kuulla, että oot tykänny <3
Anni
Posted at 10:49h, 03 lokakuunIhanaa äitiyslomaa! <3 Pakko tulla kysymään, että olisko mahdollista saada esim instagramin puolelle jokin nopsa klippi siitä, miten aina teet sun nutturan? Sulla on niin ihanan näköisesti hiukset aina kiinni ja itsellä tosi vaikea saada samaa aikaan, vaikka aika samanpituinen tukka 🙂
Natalia
Posted at 14:14h, 05 lokakuunKiitos paljon <3 Joo voin hyvin näyttää, en tosin tee mitään ihmeellistä, vaan kiepautan vaan ponnarin hiusten ympärile. Pitää vaan olla vähän "takkunen tukka" et onnistuu 😀 Jos on ihan sileet hiukset nii ei saa yhtään kivaa nutturaa. Laitan siis usein pituuksiin joko tuuheuttavaa suihketta tai kuivashampoota nii saa pysymään 🙂
Anni
Posted at 17:21h, 06 lokakuunMahtava juttu! <3 Teet niin nätin näköisiä kampauksia sellaisen ”hainhammas” klipsunkin kanssa, että aina kadehdin. Itsellä nutturoista yms. tulee aina tosi pienen kokoisia vaikka miten koittais saada tuuheutta.
Sua on muutenkin ihana seurailla, oot jotenkin tosi aidon tuntuinen ja varmasti susta tulee ihan loistava äiti <3
Annie
Posted at 16:36h, 03 lokakuunMulla itselläni ei ole lapsia, enkä tiedä, tuleeko koskaan olemaankaan, mutta voisin kuvitella, että jos olisi, niin noudattaisin heidän suhteensa sellaista ns. neutraalia linjaa esim. somen suhteen. Eli en jakaisi mitään yksityiskohtaisia sepustuksia jostain pottaharjoittelusta tai mitään puolialastomia vaippakuvia, mutten myöskään sulkisi täysin heitä pois, vaan jakaisin vaikka satunnaisesti sellaisia kuvia/hauskoja tarinoita tms, joita voisi kuvitella, ettei lapsi joutuisi sen suuremmin häpeämään, jos joku ne somen syövereistä heidän eteensä sitten läväyttäisi heidän pahimmassa teini-iässään 😀
Musta on jollain tapaa hauska/hassua, että seuraan enää todella harvaa ns. ammattibloggaajaa/somevaikuttajaa ja näistä seuraamistani nyt puolet (sinä mukaan luettuna) on saanut/saamassa tänä vuonna lapsen 🙂 Kaikkea hyvää loppuraskauteen <3
Natalia
Posted at 14:18h, 05 lokakuunJep tollanen kuulostaa musta tosi hyvältä ja ennen kaikkea just normaalilta 🙂
Joo vitsi ittestäkin tuntuu kyllä siltä, et nyt on tulossa vauvoja joka puolelta. Taitaa olla tää ikä 😀 Niin ihanaa, ja on ollu tietty ittelle aika kiva kun on niin helposti löytyny paljon vertaistukea. Kiitos paljon ja oikein ihanaa syksyä sulle <3