Posted at 13:00h
in
Beauty
by Natalia
Hair Design Helsinki & hairtalk extensions kampaamokäynnit sekä tuotteet on sponsoroitu!
Alkuun pohjustus niille, jotka ei oo seuranneet mun blogia ehkä niin pitkään kuin osa. Mä olin ollut ainakin 7 vuotta ihan vaaleatukkainen. Joskus 15-vuotiaana värjäsin mun hiukset tummaksi pariksi kuukaudeksi kunnes palasin takaisin vaaleaan. Nyt pari vuotta sitten sain idean jota hauduttelin pari kuukautta ennen kun uskalsin värjätä. Halusin taas tummaksi. Nyt kun mietin niin mulla taisi olla vähän jotain identiteettikriisin poikasta siinä ja hain vähän itseäni. Mutta hei tulipahan kokeiltua 😀 Sitä elää ja oppii.
Tästä siis lähdettiin liikkelle ennen kun värjäsin tummaksi.

Ja lopputuloksena oli seuraava.

Tässä on ihan eka kuva tummista hiuksista. Värjäsin siis kampaajalla mun ihan vaaleat hiukset tummiksi! Ja tähän aikaan mulla oli käytössä myös clip on -pidennykset.
Melkein vuoden ajanhan mulla oli oikeastaan ihan mustat hiukset. Jotenkin vaan tosta tummasta päädyin vielä värjäämään vähän tummemmaksi. Hyvänä puolena oli se että ennen vaalensin aina mun hiuksia raidoilla, ja blondina sitä joutuu myös käyttämään kaikki tuotteita ettei sävy lähde kellastumaan liikaa.. Niin nyt mulle riitti vaan aina tyven värjäys, joka pidemmällä aika välillä näkyi siinä että mun hiukset kasvoi sekä vahvistui todella vauhdilla.

Muistatteko noi ihan tummat hiukset?
Jossain vaiheessa tajusin että toi väri on kyllä liian jyrkkä mulle, ja lähdin vaalentemaan väriä. Ihan ekalla kerralla tohon tehtiin yksi värinpoistopesu, josta ei paljon väriä irronnut, mutta vähän kuitenkin. Lopputulos näytti silloin tältä. Samalla otin hiuksiin mun ensimmäiset sinettipidennykset ikinä. Pakko sanoa, että tykkäsin kyllä sineteistä paljon. Tuolloin myös mun omat hiukset oli pidemmät niin ne sulautui sinne hyvin.


Siitä lähtien tyveä värjättiin vaaleammalla sävyllä ja parin kuukauden jälkeen tehtiin pituuksiin vielä raitoja. Ja mitä pidennyksiin tulee niin pysyttelin edelleen noissa sineteissä koko ajan. Tässä ehkä näette myös jos katotte noita mun etuhiuksia niin ne oli jo aika hyvän pituiset, ja muualta mun hiukset oli kasvaneet jo yli lapaluiden.

Lopulta viime marraskuussa mä päätin että haluan takaisin reilusti vaaleanpaan. Bookasin taas kampaajalle Tukholmassa ajan ja näytin kuvia vaaleanruskeista hiuksista. Kampaaja kuitenkin iski mun hiuksiini aivan liian vahvan värinpoiston. Koko mun pää siis vedettiin täyteen folioita joilla tehtin värinpoisto. Moni teistä kanssa silloin kyseli että miten ihmeessä pääsin tosta noin tummasta yhdellä kertaa seuraavaan lopputulokseen.

Kampaaja tosiaan totesi siinä vaan että hupsista, nyt tulikin vähän vaaleammat. Siinä vaiheessa jo kun hiuksia kuivattiin niin ymmärsin miten mun hiukset oli menny aivan pilalle. Ne oli aivan keltaiset, pituuksista aivan purkkaa joka ei meinannut kuivua millään. Ja tukkaa irtosi. Eipä siinä mitään voinut kun moka oli jo tapahtunut.
Ja vaaleisiin hiuksiin otin taas uudet sinettipidennykset!

Vaikka hiuksia sävytettiin, pituuksia leikattiin ja yritin käyttää hyviä tuotteita niin toi oranssi väri puski sieltä koko ajan esiin. Ja aina kun harjasin hiuksia niin huomasin paljon multa irtosi sellaista ”silppua” hiusten päistä. Turha mun on nyt enää arpoa mitä olis voinut tehdä toisin, kun ajattelin että ammattilainen oli nyt parhaansa tehnyt sen mokan jälkeen.
Opetuksena ja varoituksena siis muille, kun vaalennatte niin maltti on oikeast valttia.

En moneen kuukauteen tehny mun hiuksille mitään annoin niiden oikeasti vaan olla.
Keväällä täällä Suomessa tuli kuitenkin aika käydä poistamassa sinetit ja ette usko mikä yllätys oli, kun mun hiusten alkuperäisestä pituudesta oli kadonnut oikeasti yli puolet. Varsin päälimmäiset hiukset oli tosi kärsineet.
Hair Design Helsinki & hairtalk extensions kampaamokäynnit sekä tuotteet on sponsoroitu!
Löysin kuitenkin ihan mielettömän hyvän kampaamon, Hair Design Helsingin, jonka kanssa oon tehnyt yhteistyötä siitä lähtien kun aloin taas Helsingissä kampaamossa käymään. Ja nyt meillä on mun hiusten kunnon elvytys käynnissä. Hiusten pituuksin ei ekalla kerralla koskettu ollenkaan ja ihan kaikki kuolleet latvat leikattiin reilusti pois. Tyveä raidoitettiin ja pidennyksillä luotiin pituuksiinkin vähän vivahdetta. Pidennyksinä mulla on viime keväästä lähtien ollut hair talkextension:in teippipidennykset, joiden kanssa myös teen yhteistyötä. Nuo pidennykset on super ohuet ja huomaamattomat, sekä ne on myös hellävaraiset hiuksille!
Halusin myös kokeilla jotain ihan uutta hiustyyliä. Lopputulos näytti tältä!


Pakko sanoa että tykkäsin kyllä todella paljon tosta lyhyemmästä mallista. Se oli ihan mega freesi! Ja hiusten sävykin on ollut todella täydellinen.
Pidennyksiä käyn nostamassa aina noin 5-6 viikon välein. Parasta noissa teippipidennyksissä on se, että samat hiukset voi käyttää uudellaan ja uudelleen. Mullakin oli samat hiukset käytössä useamman kuukauden ihan ongelmitta. Oon käyttänyt hiuksille myös hairtalk extensionsin omia tuotteita (shampoota, hoitoainetta, hoitosuihketta sekä hiusöljyä), joka on tietenkin auttanut siihen että pidennyshius pysyy pidempään hyvänä.
Ja välissä leikattiin mallia vielä vähän lyhyemmäksi. Jos ette esim kaipaa pituutta hiuksiin niin muutamilla teippipidennyksillähän saa hyvin myös tuuheutta hiuksiin 🙂

Pakko myös väliin hehkuttaa miten tyytyväinen oon ollut Hair Design Helsingin kampaajiin. Oon käynyt siellä ensin Oonalla ja sen jälkeen Millalla. He on tehneet niin hyvää työtä mun hiusten kanssa. Väri on ollut aina todella hyvä sekä pidennykset on taivatavasti laitettu, niin että ne sulautuu hyvin myös mun omiin hiuksiin. Mun omiin hiuksiin on myös tehty hoitavia hoitoja sekä tsekattu aina latvoja ja mallia, niin että hiukset pääsee nyt taas terveinä kasvamaan. Ollaan yritetty välttää turhaa rasitusta, ja oon nyt kuukausien jälkeen huomannut jo ison eron hiuksissa. Kyllä ne sieltä taas kasvaa takaisin vahvana 🙂 Vaikka hidasta onkin.
Mulle tuli kuitenkin nyt kesällä sellainen olo, että haluan taas pitkät hiukset. Hiustenpidennysten kanssahan on kiva, että tyyliä voi noin helposti vaihdella. Koin että toi vähän lyhyempi malli teki mun kasvot vähän pyöreän näköisiksi, vaikka malli muuten olikin ihan super ihana.

Tällä kertaa ei koskettu tyveen, sillä haluun vähän kasvattaa tota omaa väriä tuolta. Se antaa musta kivasti vähän syvyyttä tohon väriin 🙂 Ja pidennyksiin yhdistettiin pariakin eri sävyä, jotta saatiin elävä lopputulos aikaiseksi. Itse malli leikattiin vähän kerroksittain, ja musta nämä hiukset on olleet niin super ihanat!

Heinäkuussa vaan nostin taas pidennykset ja tehtiin vaan sävytys mun omille hiuksille, kun ne oli vähän päässeet mun reissulla ja kesän aikana kellastumaan.
Käyttökokemuksena monen kuukauden käytön jälkeen voin noista hairtalk extensions hiustenpidennyksistä sanoa, että oon niin tyytyväinen. Kiinnitysosiot on niin huomaamattoman ohuet, eikä tunnu yhtään siltä että hiuksissa olis ees mitään ylimääräistä kiinni! Ja erityisetsi myös tuo laatu, että pidennykset on tuuheat ja pysyvät hyvinä pitkään, vaikka mäkin niitä harva se päivä kiharetelen esimerkiksi.

Kyllä mulla on näissä hiuksissa vaan kaikista luonnollisin olo. Sellainen, että tämä on mun lookkini ja tyylini.
Seuraava kampaaja mulla onkin kolmen viikon päästä, ja mietin vähän että mitä sitä tällä kertaa keksisi. Nyt mun tyvi alkaa olemaan niin paljon kasvanut että sitä pitää taas vähän raidottaa ja pituuksiin voisi laittaa pidennyksillä vähän tummia raitoja.
Tarinan opetus, hyvä kampaaja on super tärkeä ja isommat muutokset väreissä kannattaa tehdä rauhassa 😀