Archives
Lifestyle Archives - Natalia Oona
44
archive,category,category-lifestyle,category-44,ajax_fade,page_not_loaded,,side_area_uncovered_from_content,qode-content-sidebar-responsive,qode-child-theme-ver-1.0.0,qode-theme-ver-16.2.1,qode-theme-bridge,disabled_footer_top,disabled_footer_bottom,wpb-js-composer js-comp-ver-5.4.7,vc_responsive
 

Nyt on ensimmäinen kuukaus vauva-arkea takana ja täytyy sanoa, että aika on mennyt niin nopeasti. Viimeinen kuukaus ollaan eletty ihan täysin vauvantahtista elämää ja tuntuukin että koko kuukaus on mennyt vähän sellaisessa sumussa. Aika nopeasti sitä siis huomas, että vauvakupla on ihan todellinen asia. On ollu ihana pötkötellä vauvan kaa kotona, tuoksutella hänen päätään ja tutustua toisiimme. Samaan aikaan kaikki päivät kuitenkin puuroutuu yhteen, kun vauvahan ei vielä oo tienny että onko yö vai päivä, joten sen mukaan on täytynyt ittekin elää.

Meidän päivien sekä öiden rytmi pyörii aika lailla täysin vauvan ruokailuiden ympärillä. Ollaan nyt viimeinen viikko menty ihan täysimetyksellä, mikä tarkoittaa sitä, että vauva on kolmen tunnin välein rinnassa kiinni noin puolisen tuntia tai vähän pidempään.  Päivästä menee siis jo noin viisi tuntia siihen, että vauva syö rinnalla. Siinä samalla yleensä vaan selaan uutisia tai Instagramia..  Yhellä kädellä paikallaan istuessa ei paljon enempää pysty tekemään. Viime päivinä vauva on öisin nukkunut yhen tai kaks pidempää pätkää, jolloin syöttöjen välissä on ollut neljä tuntia, tai jopa neljä ja puoli tuntia, mikä on tuntunut ihan luksukselta. Jos vauva syö neljän tunnin välillä niin se tarkoittaa sitä, että mä saan nukkua putkeen kolme tuntia. Ruokailun jälkeen menee kuitenkin aikaa siihen, että vauvan nukahdettua uskaltaa liikkua ja siirtää vauvan omaan sänkyyn. Usein hän tässä kohtaa herää ja sit nukuttelen uudestaan ja yritän taas siirtää omaan sänkyyn. Sit kestää kuitenkin aina hetki ennen kun uskaltaa itte nukahtaa, kun haluaa eka varmistaa että vauva oikeasti nukkuu enkä joudu kymmenen minuutin päästä taas nousemaan. En nuku vauva vieressä, koska silloin mun nukkumisesta ei tuu mitään. Nukun toinen silmä auki eikä siitä parin tunnin unipätkästä tunnu olevan mitään iloa. Siks toi että vauva nukkuu sivuvaunussa meidän sängyssä kiinni on toiminut meillä parhaiten. Ens viikolla otetaan taas pullo rinnalle mukaan, mikä helpottaa mun elämää niin paljon, kun silloin poikaystäväni voi taas osallistua syöttöihin. Mentiin nyt hetki täysimetyksellä, jotta saadaan se kunnolla toimimaan, koska mulla on alusta lähtien ollut imetystoive. Imetyksen alkutaival on kuitenkin ollu mulle tosi hankala. Maitoa ei pitkään aikaan riittänyt kunnolla ja vauva veti rinnalla kunnon raivareita eikä syönyt kunnolla. Onneks en kuitenkaan lyöny heti hanskoja tiskiin, sillä kyllä vaan kummasti sitä maitoa on alkanut tulemaan riittävästi, vaikka siihen menikin melkein kuukaus, että saatiin homma toimimaan. Nyt vauva syö kiltisti ittensä kylläiseks rinnalta.

Muutenkin kaikki mahdolliset menot on suunniteltava joustaviksi ja on pakko mennä täysin vauvan aikataulun mukaan. Ei tulis kysymyksenkään lähteä johonkin hepuloivan tai nälkäisen vauvan kanssa. Ikinä ei tiiä millainen, vaikka aamu on tulossa, koska päästään lähtemään ja kaikkeen tarvitsee paljon aikaa. Vauva syö, vaihdettaan vaippaa, ehkä syö vähän lisää, puen itteni sekä vauvan ja sit päästään vasta ovesta ulos. Extremporee kotoa lähteminen ei oo enää helppoa, saati että sitä välttämättä edes jaksaa lähteä.

Vauvan ruokailuiden välissä vaihdetaan vaippaa, halaillaan, rauhoitellaan itkevää vauvaa ja nukutetaan. En aikaisemmin ollut tajunnut sitä miten paljon vauvat saattaa itkeskellä. Vauvalla on selkeästi ollut ilmaa vatsassa, joka on noita itkuja aiheuttanut. Käytiin viime torstaina vauvahieronnassa, jossa opin vähän miten vauvaa voi hieroa ja helpottaa hänen oloaan. Meillä on nyt tänä torstaina vielä toinen hieronta-aika varattuna vauvalle. Oli muuten super suloista katsella kun noin pientä vauvaa hierottiin. Mutta takas asiaan, tosi monesti iltaisin vauvan on hereillä pitkään ja on itkuinen. Sama jos vauva on yliväsynyt niin hän saa kunnon hepuli-itkut, jolloin nukuttamiseen voi mennä useampi tunti. Eilen esimerkiksi vauva söi kymmenen aikaan illalla, nukahti puoli yksitoista, nukkui tunnin, jonka jälkeen heräsi itkemään jolloin kanneskelin vauvaa tunnin sylissä, jonka jälkeen hän nukkui rauhallisesti vielä puoltoista tuntia, jolloin mäkin pääsin nukkumaan ja sitten herättiin kahden aikaan taas syömään. Nyt myös huomaa, että vauva alkaa olemaan jo enemmän hereillä ja kaipaa seurustelua. Lopulta kuitenkin kun vauva nukkuu niin sitä omaa aikaa jää pari tuntia, jolloin joko nukun, otan pikasuihkun, syön, pesen pyykkiä (sitä nimittäin tulee vaipanvaihtojen yhteydessä ihan sikana) yms.

Siinä ne päivät siis meneekin. Vaikka vauva on ihana ja on ollut aivan mahtavaa olla äiti niin en voi kieltää etteikö tää olis ollut raskasta. Onneksi meitä on kaksi vanhempaa, ja on ollut niin mahtavaa miten osallistunut poikaystäväni on ollut ihan alusta lähtien. Hän on aivan mieletön isä. On niin iso apu, kun voi jakaa kaiken toisen kanssa, eikä kaikkea tarvitse tehdä yksin. Ollaan myös tosi onnekkaita siitä, että meillä on tosi hyvä turkiverkosto ja paljon auttavia käsiä. Vauvan isovanhemmat on alusta lähtien halunneet olla isossa osassa vauvan elämää ja suurena apuna meille. Päivisin kuitenkin poikaystäväni on töissä, joten ollaan nyt kolme viikkoa vietetty päivät vauvan kanssa kahdestaan.

Sitä kuitenkin huomaa päivä päivältä, miten päiviin alkaa pikku hiljaa muodostua enemmän rytmiä. Alkaa tulla eroa päivän sekä yön välille. Oppii tuntemaan vauvaa jatkuvasti paremmin, jolloin arjen pienet askareet muuttuu helpommaksi. Onhan tää kaikki uutta sekä meille, että vauvalle.

On myös ollu ihmeellistä huomata miten paljon oikeesti hormoonit auttaa jaksamaan. En varmasti ikinä muuten olis selvinnyt näin vähäisillä yöunilla. On myös ollu niin kova tarve pesiä vauvan kanssa, halailla sitä, varmistaa että pienellä on kaikki hyvin.. On ihmeellistä paljon voikaan rakastaa pientä ihmistä ja laittaa ihan täysin toisen tarpeet omien edelle. Vauvan hoitaminen on musta ollut aivan ihanaa ja nautin niin paljon olla äiti meidän lapselle <3

Pakko nostaa vielä hattua kaikille äidelle (sekä isille), ootte aivan mielettömiä. On noussut niin paljon arvostus kaikkia vanhempia kohtaan. Niin paljon tsemppiä sekä jaksamisia kaikille. Teette aivan mieletöntä työtä <3


Aloitetaan ihan alusta eli mun vedet meni 25.10 sunnuntai-iltana ja mulla olis ollut laskettu aika 30.10. Mulla ei ollut ennen tota sunnuntaita ollut minkäänlaisia tuntemuksia tai oireita, jotka olis viitannut siihen, että synnytys olisi lähestymässä. Aika lailla päinvastoin. Olin henkisesti tosi valmistautunut siihen, että raskaus menee yliajalle. Oltiin jopa varattu jo valmiiks mulle neuvolaan aika kymmenen päivää lasketun ajan jälkeen, että katsotaan koska käynnistetään, sillä vauva ei tosiaan näyttäny minkäänlaisia merkkejä siitä, että olis saapumassa ajallaan.

Sunnuntaiaamuna heräsin siihen, että mulla tuli kevyitä supistuksia aika säännöllisesti parin tunnin ajan, kunnes ne loppui oikeastaan ihan seinään. Tässä vaiheessa olin lukenut, että tällaiset supistukset on normaaleja, kun synnytys alkaa lähestymään. Olin vähän iloinen, sillä ajattelin että, ehkä vauva syntyykin lasketun ajan tienoilla eikä mennä niin paljon yliajalle. Oli tosi kiva fiilis, että vihdoin jotain alkoi tapahtumaan. Vietettiin sunnuntaita ihan tavallisesti. Käytiin kävelyllä, tehtiin ruokaa ja illalla löhöiltiin sohvalla. Noin klo 21.00 tunsin että mulla valahti jotain housuihin. Vessassa tajusin, että tää saattaa olla lapsivettä, sillä neste oli ihan läpinäkyvää ja vähän punertavaa. En ehtiny ees housuja vaihtaa, kun limatulppa tuli ulos ja siitä sitten alkoi valumaan vettä ihan kunnolla. Teille, joille aihe ei ehkä oo niin tuttu niin usein ennen vesien menoa ulos tulee ihan kirjaimellisesti sellainen limatulppa, joka saattaa enteillä synnytyksen käynnistymistä tai vesien menoa. Osa huomaa, että tuo limatulppa tulee ja osa ei, osalla se tulee kokonaisena ja osalla osissa, mutta mulla ulkonäöstä ei kyllä voinut erehtyä. Siitä, että limatulppa tulee voi kuitenkin mennä minuuteista päiviin tai jopa viikkoihin, että synnytys käynnistyy. Limatulpan jälkeen vettä alkoikin valua ihan kunnolla. Tässä vaiheessa totesin poikaystävälle, että ei oo enää epäilystäkään, että kyllä mulla nyt on mennyt vedet.

Viimeinen kuva raskausvatsasta! Tältä näytti vatsa päivä ennen synnytystä. Otin nää kaks alinta kuvaa sunnuntai-maanantai yönä, just kun oli päästy sairaalaan. Käytin muuten raskauden loppuajasta usein poikaystäväni boksereita shortseina, ne oli ainoot mitkä oli enää mukavat jalassa :D 

Soitin Espoon sairaalaan ja kyselin vähän, että miten nyt toimitaan. Mulla on oikeastaan koko raskauden ajan ollut toiveena päästä synnyttämään Espoon sairaalaan. Oltiin vuosi sitten oltu moikkamaassa ystävää, joka synnytti Espoon sairaalassa ja silloin tykästyttiin tosi kovasti uusiin tiloihin sekä siihen, että lähes kaikki huoneet siellä taitaa olla perhehuoneita. Nyt koronan aikana tää oli erityisen tärkeää, sillä osastolla puoliso olis saanut vierailla vaan tunnin päivässä. Nyt saatiin olla ihan koko ajan yhdessä <3 Olin myös kuullut siellä synnyttäneiltä vain hyviä kokemuksia. Isona plussana on myös se, että Espoossa pääsi autolla ajamaan suoraan parkkihalliin (joka maksoi 32€/viikko) ja sieltä suoraan hissillä ylös neljänteen kerrokseen synnärille.  Saatiin ohjeeksi odotella yö kotona, soittaa uudestaan, jos alkaa tulemaan supistuksia säännöllisesti ja muuten jos supistuksia ei kuulu niin tulla heti aamulla sitten näytille.

No ei mennyt ees puolta tuntia, kun mulla alkoi supistelemaan. Supistuksia tuli parin tunnin ajan alle kymmenen minuutin välein, jonka jälkeen soitin uudestaan sairaalaan. He sanoivat, että voidaan joko olla yö kotona tai tulla sinne jo, jos vähänkään huolettaa tai siltä tuntuu. Tärkeintä kuulemma olis, että saisin hyvät yöunet nukuttua. Kätilö totesi puhelimessa, että jos päädytte tulemaan, niin muistattehan ottaa kaikki tavarat, että ette sitten lähde täältä ennen kuin vauva on ulkona. Tässä kohtaa mua alkoi oikeasti jännittämään tosi paljon. Tuntui ihan uskomattomalta, että parin päivän sisällä meillä olis vauva sylissä. Päädyttiin, että mennään jo yöksi sairaalaan, kun supistuksia tuli usein ja ajateltiin, että kotona ei ainakaan saada nukuttua niin parempi vaan mennä niin saa ainakin siellä levättyä. Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä hypättiin autoon ja suunnattiin kohti sairaalaa.

Siellä pääsin heti käyrille, otettiin joitain näytteitä ja supistuksia tuli kivasti, mutta en ollut vielä senttiäkään auki. Päästiin omaan huoneeseen nukkumaan ja sain samalla kipupiikin, jotta saisin yön nukuttua hyvin. No hyvin mä en nukkunut, koska heräilin vähän väliä supistuksiin, mutta sain kuitenkin jonkun verran nukuttua. Maanantaina aamulla supistukset kuitenkin loppu kuin seinään. Aamupalan jälkeen kätilö kehotti meitä lähtemään ulos kävelylle ja tehtiin työtä käskettyä. Iltapäivälläkään supistuksia ei kuitenkaan kuulunut, joten pötköteltiin vaan siellä meidän huoneessa ja odoteltiin. Klo 16.00 aikoihin kätilö tuli käymään ja sanoi, että normaalisti synnytys käynnistettäisiin viimeistään klo 21.00 aikaan eli 24 tuntia siitä, kun vedet on menneet, mutta koska ollaan jo valmiiksi sairaalassa, niin lääkäri oli ehdottanut, että voitaisiin kynnistää nyt jo. Turha odotella iltaan. Ei mennyt kauaa niin mulle laitettiin ballonki ja oikeastaan ihan saman tien mulla alkoi tosi kovat supistukset. Menin suoraan suihkuun istumaan. Parin tunnin jälkeen supistukset oli niin kovat, että tuntui etten kestä enää ja pyysin kätilöitä paikalle. Kivut johtui siitä, että ballonki olikin jo just tulossa ulos ja olin 3-4 senttiä auki. Kipu helpotti aika paljon, kun ballonki tippui ja pääsin käyrille makaamaan. Tässä vaiheessa totesin, että en tiiä miten tuun selviämään tästä, jos tässä vaiheessa kivut on jo näin kovia ja ei olla vasta kun ihan alussa :D Kätilöt kuitenkin totes, että ei hätää, että he lähtevät etsimään meille synnytyssalia niin pääsen sinne hengittelemään ilokaasua. Siksi aikaa sain myös selkään vielä Tens-laitteen, josta oli vähän apua, mutta kaipasin kuitenkin kovempia lääkkeitä.

Vähän yli seitsemän aikaan päästiin sitten synnytyssaliin, jossa sain heti ilokaasua, josta sain tosi ison helpotuksen ja avun. Supistuksia tuli säännöllisesti ja ne kovenivat ihan selkeästi koko ajan. Seuraavat neljä tuntia meni tosi nopeasti, hengittelin ilokaasua, luin puhelimella muiden synnytyskertomuksia (jotenkin oli helpottavaa lukea, että muutkin on kokeneet tämän saman). Kahdentoista aikaan supistukset alkoi olla niin kovia, että tuntui siltä, että nyt en kestä enää ja pyydettiin kätilö paikalle. Olin 6 cm auki ja pyysin saada epiduraalin, kun viimeisten supistusten kohdalla mulla valui jo kyyneleet silmistä, kun kipu oli rehellisesti niin kova. Kätilö soitti lääkärille, joka tuli paikalle ihan hetkessä. Espoon sairaalassa yksi parhaista jutuista oli se, että missään vaiheessa mun ei tarvinnut oikeastaan odotella ja toiveet otettiin tosi hyvin huomioon. Olin kuullut kauhutarinoita siitä, miten jotkut on odottaneet epiduraalia jopa yli tunnin.. Epiduraalin laittaminen ei sattunut musta yhtään. En mun mielestä ees tuntenut, että se laitettiin!? Toisaalta mun kivut oli tossa vaiheessa jo tosi kovat sekä hengittelin sitä ilokaasua ihan jatkuvalla syötöllä. Kun epiduraali alkoi vaikuttamaan, mun kaikki kivut katos heti. Olo oli ihan uskomaton. Käyristä näki, että mulla oli kova supistus käynnissä, mutta epiduraalin vuoksi en tuntenut mitään. Nukuin oikeastaan yön läpi parin tunnin pätkissä. Välissä aina kätilö kävi katsomassa mikä tilanne, mutta epiduraalin myötä aukeaminen hidastui ja sainkin yön aikana epiduraalin vielä kolme kertaa uudestaan (selkään jätettiin kanyyli, jonka kautta se oli aina helppo laittaa uudestaan). Yö meni siis tosi kivuttomasti ja hyvin.

Aamulla seitsemän aikaan olin 10 senttiä auki, mutta vauva ei ollut vielä tarpeeksi alhaalla, että olisin päässyt ponnistamaan. Istuskelin siinä sitten jumppapallolla ja olo alkoi olla aika tukala. Alkoi selkeästi tuntua painetta ja pientä ponnistamisen tarvetta. Tää alkoi myös olemaan sellaista vaihetta, josta muistan tosi vähän. Aika meni myös tosi nopeesti. Vaikka ajat kuulostavatkin pitkiltä niin mulle synnytys meni ”tosi nopeasti”. Ajantaju katos jotenkin aivan kokonaan. Kahdeksan aikaan epiduraali oli oikeastaan kokonaan kadonnut ja ponnistusvaihe alkoi lähestyä. Lääkäri kävi tässä vaiheessa mun pyynnöstä laittamassa mulle pudendaalipuudutuksen. Samalla sain vähän alkaa harjoittelemaan ponnistusta. Puoli yhdeksän aikaan alettiin virallisesti ponnistamaan. Mulla oli paikalla kätilö, sekä kätilöharjoittelija, jotka olivat aivan ihania. He tsemppasivat mua todella paljon, kun tuntui siltä, että en tiiä pystynkö tähän. He myös ohjeistivat ja neuvoivat tarkasti minne ”suuntaan” ponnistan, muistuttivat hengittämään sekä rentoutumaan supistusten välissä. Ponnistaminen oli muuten oikeasti kovaa työtä. Olin aivan hiestä märkänä ja poikaystäväni pyyhki kasvojani kylmällä pyyhkeellä, joka viilensi niin paljon. Ponnistusvaihe kesti mulla noin puoli tuntia.

8.57 vauva syntyi <3 Hänet nostettiin aika suoraan mun rinnalle ja olo oli aivan uskomaton. En jotenkin yhtään pystynyt käsittämään mitä juuri tapahtui ja samaan aikaan en ikinä oo ollut niin onnellinen. Synnytys oli kyllä kaikin puolin aivan käsittämätön sekä omalla tavallaan upea kokemus. Tietenkin myös palkinto on maailman paras <3

Tasan kymmenen minuuttia vauvan jälkeen istukka syntyi. Koko synnytys kesti virallisesti noin 14 tuntia. Synnytys katsottiin virallisesti alkaneeksi siitä, kun ballonki tuli ulos ja päättyy tosiaan siihen, kun istukka syntyy. Uskon, että kiitos todella taitavien kätilön ohjeiden, (pää syntyi useammalla supistuksella, jotta kudokset ehtivät venymään mukana…) säästyin kokonaan repeämiltä sekä tikeiltä, mikä varmasti vaikutti siihen, että mulla on ollu aikalailla välittömästi synnytyksen jälkeen tosi hyvä olla. Kaikki kipu katos heti. Oon siis voinut kaikin puolin hyvin!

Haluun vielä erikseen antaa maininnan poikaystävälleni, joka oli synnytyksen läpi ihan korvaamaton tuki ja turva. Oli ihana miten hän tuki ja tsemppasi mua läpi synnytyksen. Oon todella kiitollinen ja onnellinen, että hän oli mun vierellä koko ajan. Ja muutenkin ollut niin kannustava läpi ihan koko raskauden <3

Kiitokset Espoon sairaalan ihanille kätilöille, jotka tekevät aivan uskomatonta työtä. Kaikki olivat niin mielettömän ihania sekä kannustavia. Mulla oli koko ajan todella turvallinen olo. Oon kaikin puolin niin tyytyväinen mun kokemukseen <3 Ja suosittelen kyllä kaikille lämpimästi Espoon sairaalaa synnytyspaikkana.


Ajattelin aloittaa kertomalla neuvolalääkäristä, joka meillä oli viikolla raskausviikolla 36. Mun on pitänyt siitä lähtien tulla tekemään teille viikkopäivitys, mutta joka viikko se on vaan unohtanut ja jäänyt… Nythän mennään tosiaan jo viikossa 39. Tuli sellainen olo, että jos en nyt tee tetä niin voi olla, että pian en enää ehdi. En halunnu myöskään, että toi raskausviikon 33 päivitys jää viimeiseksi, koska ehdottomasti haluun myös loppuraskauden fiilikset ja tapahtumat talteen.

Mitä neuvolalääkärissä tehtiin? Millainen kokemus oli? 

Oonkin jo sanonut, että meillä on käynyt tosi hyvä tuuri sekä neuvolatyöntekijän että nyt neuvolalääkärin kanssa. Molemmista on nimittäin saanut kuulla tutuilta todella erilaisia kokemuksia. Meillä on ollu kaikki käynnit Lauttasaaren terveysasemalla, vaikka Viiskulma olis ollut meille lähin. Meidän ensimmäinen neuvolakäynti osui silloin ihan maaliskuun alkuun, kun Suomessa ensimmäiset koronatoimet tehtiin. Viiskulmalla oli silloin joku sairastapaus, jonka vuoksi meidän ensimmäinen käynti siirrettiin Lauttasaareen. Tykästyttiin neuvolatyöntekijään niin paljon, että ollaan kaikki loput käynnit haluttu käydä hänen luonaan ja sen vuoksi meidän neuvolalääkärikin oli siellä. Ollaan oltu kaikinpuolin niin tyytyväisiä tohon Lauttasaaren neuvolaan!

Neuvolalääkäri käynti sujui aivan ihanasti. Käytiin alkuun läpi mun vointia, sain reseptin närästyslääkkeeseen, joka muuten vei mun närästyksen ihan kokonaan pois. Tää oli ihan mieletön juttu, koska en tiiä miten olisin pärjänny sen kanssa vielä kokonaisen kuukauden. Närästy ehti välissä äiteytyä niin pahaksi etten saanu nukuttua ja oksensin oikeastaan joka ilta/yö, kun vatsahapot nousi kurkkuun. Mua närästi siis ihan yötä päivää, meinas nouta oksennus kun ees kumarruin laittaa kengät jalkaan yms… Sen jälkeen ultrattiin vauvaa, saatiin ihan tarkka painoarvio sekä lääkäri teki vielä sisätutkimuksen. Oli kiva saada vielä ihan ultalla vahvistus siihen, että vauva on tosiaan siellä raivotarjonnassa. Pitkäänhän neuvolan mukaan hän on jo siellä niin päin ollut. Mulla ei vielä tolloin viikolla 36 ollut paikat ”kypsyneet ollenkaan”, eikä kuulemma tuntunu tai ollut mitään merkkejä siitä, että vauva olis ainakaan etukäteen tulossa. Toisaalta samalla lääkäri totesi, että synnytyshän voi silti käynnistyä milloin vaan, että näähän kaikki on pelkkää arvailua lopulta. Puhuttiin vähän myös mun toiveista synnytykseen yms. Käynnistä jäi ihan super hyvä fiilis! Oli ihana, ettei ollut yhtään kiireen tuntua ja lääkäri ihan rauhassa kävi kaikki asiat tosi huolellisesti läpi. Saatiin sieltä niin paljon infoa mukaan, kun vaan voi.

Raskausviikko 38 (9.10-15.10.2020)

Päiviä jäljellä: 15 päivää

Vauvan koko: noin 48,7 cm ja 3000g

Paino: +13,7 kg

Mun fiilis: Nyt on sellanen olo, että oon oikeesti tosi raskaana. Olo on tukala, on hankala löytää hyvää asentoa, nukun huonosti, kun herään ihan jatkuvasti joko vessaan tai siihen että toinen kylki tai käsi on puutunut. Toi kyljen kääntäminen tässä vaiheessa on jo oma työmaansa. Mulla on onneks käytössä Doomoon imetys-/vartalotyyny, joka on auttanut tosi paljon hyvän asennon löytämisessä. Suosittelen hankkimaan jonkin tollaisen tyynyn, sen kaa on mukava makoilla ihan muutenkin! Mä valitsin ton Doomoon ihan siitä syystä, että se sopii sitten hyvin myös imetykseen niin saa mahdollisimman paljon käyttöä yhelle tyynylle.

Fiilis muuten mulla on edelleen oikein hyvä. Oon päivisin kuitenkin aika pirteänä ja hyvällä tuulella. Vaikka olo onkin tukala niin se ei oo kuitenkaan vaikuttanut mun mielialaan. Moni myös sanoo sitä, että nää vikat viikot usein tuntuu tuskaisen pitkiltä niin oon kyllä ihan eri mieltä. Musta vikat kuukaudet on mennyt jotenkin ihan hujauksessa. Luulen tosin, että se johtuu aika pitkälti siitä, että oltiin jätetty tähän loppuun niin paljon kaikkea tekemistä niin aika on mennyt hankintoja tehdessä, kotia järjestellessä yms. Toki on hyvä olla ajoissa kaiken kanssa, jos vauva tuliskin ajoissa. Jotenkin myöskään tää loppu ei tunnu niin tuskaiselta, kun tietää, että nyt oikeesti tää raskaus on aivan pian ohi. Tästä aika maksimissaan kolmen viikon päästä meillä on vauva. Oon nyt koittanut nauttia siitä, että saan olla päivisin ihan yksin sekä ollaan vietetty paljon poikaystävän kanssa kahdenkeskistä aikaa. Toki samaan aikaan oon niin innoissani ja synnytys pyörii mielessä oikeastaan ihan joka päivä. Koko ajan on sellainen tosi odottava olo, että koskakohan se tapahtuu.

Täytyy kuitenkin myös sanoo se, että vaikka mua ei haittaakaan tän raskauden tuomat kilot ja koen, että ne kuuluu täysin asiaan niin en voi väittää, etteikö mulla olis omaa kroppaa tosi ikävä. Mä en oo kokenut sitä fiilistä, että olisin tosi upea ja naisellinen vatsani kanssa vaan aika päinvastoin. On lähinnä tosi outo fiilis olla näin ”iso”, enkä tunne olevani omassa kropassani. Samaan aikaan oon kuitenkin valtavan ylpeä mun vartalosta. On aivan uskomatonta, mitä kroppa käy yhdeksän kuukauden aikana läpi! Silti mä ootan, että pääsen taas kunnolla treenaamaan, en hengästy ku kävelen portaat ylös, voin käyttää mun omia paitoja (tällä hetkellä poikaystävän paidat ja hupparit on ainoat jotka tulee mahan yli) ja saan laittaa tavalliset housut jalkaan.

Viime viikon neuvolassa neuvolatyöntekijä sanoi, että vauva ei oo laskeutunut ees vielä. Mikä tarkoittaa sitä, että jos multa nyt menis lapsivedet niin pitäis mennä heti kyljelleen makaaa ja mahdollisimman makuuasennossa mennä sairaalaan, ettei napanuora luiskahda ulos. Jos taas synnytys käynnistyisi supistuksilla niin silloin ei tarvitse tota miettiä. Vähän oon välillä miettiny sitä, että kiva jos menis vedet jossain julkisella paikalla, niin pitäiskö mun siinä sit käydä makuulleen vai mitenköhän kiire on? Seuraava neuvolla meillä on ensi viikolla kaks päivää ennen laskettua aikaa ja toivotaan, että vauva olis silloin laskeutunut ja kiinnittynyt paikoilleen. Varattiin jo varuiksi myös yksi neuvola-aika reilu viikko lasketun ajan jälkeen siltä varalta, että vauvaa ei ala kuulumaan :D Oon siis henkisesti tosi orientoitunu siihen, että raskaus menee yliajalle.

Mun vointi: Oon nyt vikoina viikoina yrittänyt olla tosi armollinen itteäni kohtaan ja oikeasti varaamaan aikaa sekä päiviä vaan siihen, etten tee yhtään mitään vaan lepään ja otan rennosti. Herkästi huomaan, että sovin vähän liikaa menoja, kun en malttais vaan levätä, vaikka kroppa sitä selkeesti nyt kaipaa. Huomaan nimittäin, että väsähdän aika nopeesti, eikä jaksamista vaan oikein riitä.

Mulla ei oikeastaan oo tullut mitään erityisiä särkyjä.

Yöt on tosiaan aika tuskaisia, kun pyörin ja käyn vessassa usein. Meillä vauva on myös kaikista aktiivisimmillaan alkuyöstä, jolloin mun on hankala nukkua, kun toinen siellä hyörii ja pyörii niin paljon. Usein sitten aamusin nukun tai ainaki pötkötön sängyssä pitkään, kun nukkuminen on ollut mitä on ollut. Oon aamuisin erityisesti niiiin kiitollinen tästä äitiysvapaasta. Joskus oon myös niin väsynyt, että otan päivisin myös päikkäreitä!

Mieliteot: Ei mitään erikoista oikeastaan, mut syön edelleen aika paljon – samankokoisia annoksia, kun mun poikaystäväni. Ruoka siis maistuu erittäin hyvin!

– – –

Tänään on jäljellä kymmenen päivää laskettuun aikaan. Pakkasin eilen vihdoin sairaalakassinkin melkein valmiiksi. Siihen tosi meni ihan pari minuuttia niin varmasti ton olis ehtiny tehdä siinä lähdönkin alla… Mutta kiva fiilis, että siellä on nyt valmiina kaikki perusjutut ja vähän eväitä (kuten pillimehuja ja alkoholiton olut maidon nousuun). Muutenkin meillä on kaikki ihan valmiina, sänkykin on laitettu paikoilleen. En oo tosin sitä vielä pedannut, ettei turhaan pölyty. Ajattelin että pedataan se vasta, kun tullaan sairaalasta kotiin. Kaikki on kuitenkin valmiina pestynä ja järjesteltynä :) Saa nähdä jääkö tää mun viimeiseksi raskauspäivitykseksi vai ehdinkö vielä jonkun päivityksen tekemään. Tuntuu muuten ihan hullulta sanoa noin!!! Vastahan mä täällä teille raskaudesta kerroin…

Ihanaa viikkoa teille <3