Natalia Oona | Lifestyle
10
archive,category,category-lifestyle,category-10,ajax_fade,page_not_loaded,,side_area_uncovered_from_content,qode-content-sidebar-responsive,qode-child-theme-ver-1.0.0,qode-theme-ver-16.2.1,qode-theme-bridge,disabled_footer_top,disabled_footer_bottom
 

26 helmi 2022

Posted at 12:59h in Lifestyle, Raskaus, Vauva by
25 Likes

Vihdoin sain aikaiseksi istahdettua alas ja kirjoittaa ylös meidän kuopuksen synnytyskertomuksen.

Mun raskaus sujui kokonaisuudessaan tosi hyvin – aika samalla tavalla kuin ensimmäinenkin. Isoimpana erona oli tosi paha alkuraskauden pahoinvointi, joka kesti noin viikolle 14-15 asti. Sinä aikana en saanut syötyä juuri mitään, kaikki (myös vesi) tuli aika lailla saman tien ylös ja olin tosi väsynyt. Onneks oli aina muutama tunti keskellä päivää, jolloin sain syötyä ja juotua edes jotain ja ekan kolmanneksen päätyttyä olo alkoi vihdoin helpottamaan. Toi parin kuukauden pitunen jakso oli kuitenkin tosi tukala ja jäi aika elävästi mieleen, kun oli vielä keskikesän kovat helteet ja meidän ilmastointikin oli mennyt tietty just rikki eikä sitä saatu korjattua ennen syksyä. Muuten mulla ei ollut mitään särkyjä tai vaivoja – närästystä lukuun ottamatta, mutta siihenkin sain onneksi lääkkeitä neuvolasta. Oon tosi kiitollinen siitä, että mun molemmat raskaudet on ollu näin helppoja.

Vikalla kolmanneksella huolta aiheutti vauva, joka oli ihan super rauhallinen vatsassa. Mulla oli tälläkin kertaa istukka edessä, joka vaimentaa liikkeitä aika paljon. Esikoisen kanssa kuitenkin tunsin vikoina kuukausina ihan selkeitä potkuja, mutta kuopuksen kanssa liikkeet oli tosi vaimeita ja vikoilla viikoilla makasin lähes joka ilta tekemässä liikelaskentaa, joka onneksi sit aina kuitenkin täyttyi.

Mun laskettu aika oli 10.1. Olin naiivisti ajatellut, että koska esikoinenkin syntyi ”ajallaan” (39 +5) niin varmasti toinenkin tulee lasketun ajan tienoilla tai jopa aikaisemmin. Alkuvuosi meni nopeasti, kun sairastettiin kaikki korona ja vähän jännitettiin, että pääseekö mies mukaan synnytykseen, sillä tukihenkilö ei ainakaan sen hetkisten ohjeistusten mukaan saanut olla samasta taloudesta, jos minä olin koronapositiivinen. No laskettu aika tuli ja meni eikä vauvaa kuulunut – mikä oli lopulta onni, sillä mieskin ehti sairastaa koronan ja vihdoin oli sellainen olo, että no nyt saisi ihan oikeasti tulla. 41+0 olin neuvolassa, jossa valittelin, ettei tuu harjoitussupistuksia eikä oikein muutakaan, ja ihmettelin, tuleekohan lapsi ulos ollenkaan.

Samalla kun neuvolassa oltiin mittaamassa sf-mittaa niin sairaanhoitaja totesi: ”hetkonen suahan supistaa nytkin, eli odotellaan hetki ja mitataan sitten”. Ilmeisesti siis noita harjoitussupistuksia oli tullut ja tuli silläkin hetkellä, mutta en vaan oikein tunnistanut niitä – vaikka tää olikin mun toinen raskaus ja esikoisen kanssa huomasin supistukset selkeästi. Neuvolan jälkeen soittelin Naistenklinikalle ja varasin valmiiksi mulle yliaikaiskontrollin, joka olisi ollut 41+4. Tossa vaiheessa oli aika helpottunut olo, kun tiesin, että silloin vihdoin ainakin alkaisi tapahtumaan jotakin. Sitä ennen oli jo tosi uupunut ja väsynyt olo ja jokainen päivä tuntui ihan viikolta.

Keskiviikon vastaisena yönä (41+2) heräsin siihen, että mua ”sattuu vatsaan” ja kesti unen pöpperössä hetki tajuta, että hei muahan supistaa! Aloin innoissani heti kellottamaan supistuksia, koska ne olivat heti aika voimakkaita, tulivat säännöllisesti kymmenen minuutin välein ja kestivät aina n. minuutin. Tunnin jälkeen herätin miehen, että kohta varmaan pitää alkaa tekemään lähtöä. Odoteltiin vielä tunti, kunnes supistukset olivat jo lähes kahden minuutin mittaisia ja tulivat 7-8 minuutin välein, minkä jälkeen soitin Naikkarille. Olin ajatellut, että olis kiva synnyttää toinen lapsi Naikkarilla, koska olisin halunnut perhepesähotelliin (jos vaan kriteerit sinne olisivat täyttyneet) synnytyksen jälkeen. Olin esikoisen kanssa aivan mielettömän tyytyväinen Espoossa kaikkeen, mutta ajattelin, että olis kiva kokea molemmat paikat. Naikkari oli kuitenkin täynnä eli päädyttiin sitten kuitenkin Espoon sairaalan synnyttämään.

Oli lopulta tosi hyvä fiilis mennä tuttuun paikkaan, josta oli jäänyt hyvät muistot. Eikä tarvinnut säätää parkkipaikan kanssa, kun Espoon sairaalassa pääsee ajamaan suoraan parkkihalliin ja hissillä synnärille. Espooseen soitettaessa he totesivat, että voidaan alkaa tekemään lähtöä sinne päin, koska uudelleensynnyttäjät ovat kovin arvaamattomia ja supistuksia tuli niin usein. Meillä oli hyvä tuuri, sillä samaan aikaan mun siskoni asui lyhyen aikaa meillä sillä välin, kun hänen asuntoa remontointiin. Oli ihanan helppoa, kun ei tarvinnut alkaa erikseen järjestämään esikoiselle hoitajaa, vaan käytiin koputtamassa siskoni huoneen oveen ja huikattiin, että me lähdetään nyt.

Viideltä aamulla kirjauduttiin sisään Espoon sairaalaan. Supistuksia tuli edelleen noin 7-8 minuutin välein. Supistusten välissä voin tosi hyvin ja olin pirteänä, niin kätilöt siinä vielä totesivat, että katsotaan mikä tilanne ja varmaan vielä lähdette kotiin odottelemaan, kun oon niin hyvävointinen. Päästiin kontrollihuoneeseen, jossa tehtiin sitten sisätutkimus ja selvisi, että mä olinkin jo 4 cm auki. Ei siis tosiaan lähdetty enää kotiin vaan päästiinkin suoraan synnytyssaliin noin kuuden aikoihin.

Synnytyssalissa hengittelin ilokaasua ja mietin, että miten tää onkin mennyt näin nopeasti ja toistaiseksi vielä niin kivuttomasti. Esikoisen kanssa mulla oli tässä vaiheessa jo niin pahat supistukset, että teki mieli itkeä ja mietin, että miten tästä selvitään. Noin tunnin jälkeen mulle tultiin laittamaan epiduraalia, jonka jälkeen sain nukuttua pari tuntia. Harmiksi epiduraali aiheutti sen ettei synnytys edennytkään enää juuri ollenkaan. Kello läheni kymmentä ja sanoin ettei mun puolesta tarvitse vielä laittaa uutta epiduraalia, vaan odotellaan mieluummin kivuliaita supistuksia, jotta saadaan synnytys taas etenemään. Pian tämän jälkeen multa puhkaistiin vielä kalvot, jotta homma lähtisi taas hyvin käyntiin.

Siitä ei mennyt enää kauaa, kun supistukset yhdentoista aikaan palasivatkin tosi tosi tosi kovina takaisin. Pyysin äkkiä lisää epiduraalia, mutta samalla vauvan sykkeet alkoivat laskemaan aina kun mulla tuli uusi supistus. Piti odottaa, että sykkeet tasaantuisivat ennen kuin uusi epiduraali voitiin antaa. Kätilöt oli koko tän ajan tuijottaneet ruutuja ihan herkeämättä ja mies sanoi, että tilanne oli aika jännittävä, kun sykkeet sahasivat. Mä itte olin niin kovissa kivuissa, etten tajunnut mitään, pidin silmiä kiinni ja hengitin ilokaasua niin paljon, kun vaan pystyin. Lopulta sykkeet tasaantuivat ja epiduraali saatiin laitettua.

Mun suurin toive oli, etten tällä kertaa joutuisi ponnistamaan ilman epiduraalia. No, tietenkin pian mulla alkoi tulla kova tarve ponnistaa. Yritin odotella, että epiduraali alkaisi vaikuttamaan, mutta sit olikin vaan pakko alkaa ponnistamaan. Ihanat kätilöt pyysivät äkkiä lääkärin paikalle laittamaan mulle pudendaalipuudutuksen, jotta se helpottaisi edes vähäsen ponnistuksissa. Itse ponnistusvaihe oli tosi intensiivinen, enkä muista siitä hirveästi, mutta sain myöhemmin kuulla, että pikkuisella oli napanuora kaulan ympärillä, minkä takia piti pitää kiirettä ja kätilöt tsemppasivat mua ponnistamaan usein ja kaikilla voimilla. Ponnistusvaihe kesti kaiken kaikkiaan noin 20 minuuttia.

Pienokaisella oli tosiaan ollut napanuora kaulan ympärillä – kesti siis ikuisuudelta tuntuneen hetken, kun vauva oli ihan hiljaa, mutta onneksi selästä nipistelyiden jälkeen vauva alkoi itkemään kunnolla ja kaikki oli hyvin. Napanuora kaulan ympärillä oli ilmeisesti kiristänyt vauvan ollessa synnytyskanavassa ja siksi sykkeet laskivat aina supistusten aikana.

Onneksi kaikki meni lopulta hyvin ja meille syntyi 19.1 klo 12.30 pieni poika, joka painoi 3,7 kg ja oli 51 cm pituinen <3

Synnytys oli kyllä nopea. Synnytyksen virallinen kesto oli 6,5 h ja alle 12 tunnissa ekoista supistuksista vauva oli jo ulkona. Oon jälleen kerran niin tyytyväinen Espoon sairaalaan ja kaikkiin siellä mua auttaneisiin kätilöihin. Mulla oli koko ajan todella turvallinen ja hyvä olla. Vaikka vikat 1,5h olivatkin tosi intensiiviset ja kivuliaat niin en voisi toivoa parempaa synnytyskokemusta. Oon todella kiitollinen mielettömästä työstä, jota kätilöt tekivät, enkä voi kuin suositella Espoon sairaalaa. Oon myös niin onnellinen siitä, että puoliso pääsi synnytykseen mukaan tukihenkilöksi. Puolison tuki oli aivan korvaamaton ja oon todella onnellinen, että hän oli vierelläni koko ajan tsemppaamassa.

Synnytyksen jälkeen vietettiin perhehuoneessa 24 tuntia, jonka jälkeen päästiinkin jo kotiutumaan, koska kaikki meni siellä hyvin ja lääkärintarkastuksessa ei ilmennyt mitään erikoista. Parin päivän jälkeen käytiin vielä sairaalassa verikokeissa ja punnituksessa.

Mä toivuin synnytyksestä todella nopeasti. Yhtään ei jouduttu tikkaamaan, ja olin synnytyksen jälkeen suoraan jalkeilla ja oikeastaan ihan kivuton. Esikoinen on ottanut niin hyvin pikkuveljen vastaan ja arki on lähtenyt kivasti pyörimään.

24 tammi 2021

Posted at 14:04h in Lifestyle, Vauva by
18 Likes

Haluun ihan ensimmäisenä todeta, et mun mielestä on aivan turha hankkia paljon tavaraa tai vaatteita etukäteen. Kaikkea saa kuitenkin ostettua tai tilattua netistä suoraan kotiovelle, kun syntyy tarve. On myös hyvä pitää mielessä, että se että joku tuote on ollut hyvä meille, ei tarkoita että se olisi hyvä kaikille.

Listasin asioita jotka on olleet meille hyödyllisimpiä ensimmäisen kahden kuukauden aikana.

Äitiyspakkaus. Ollaan oltu tosi tyytyväisiä siihen, että otettiin äitiyspakkaus. Sieltä tulee oikeastaan kaikki mitä alkuun voi tarvita ja meillä on moni juttu sieltä ollut todella kovassa käytössä. Olin ihan yllättynyt siitä miten hyviä ja laadukkaita juttuja pakkauskessa oikeasti on. Mm. merinovillahaalari, toppapuku, hyviä vaatteita, kuumemittari, lanoliinivoide, viltti, kevyt lämpöpussi.

Hyvät vaunut. Me ollaan ulkoiltu vauvan kanssa oikeastaan päivittäin siitä lähtien kun saatiin neuvolasta lupa viedä vauva ulos ensimmäistä kertaa. Vaunuja on siis tullut työnnettyä aika monta sataa kilometriä. Meidän pikkuinen viihtyy vaunuissa niin hyvin, että niitä on usein työnnelty myös täällä sisällä ja vauva on nukkunut niissä niin päikkäreitä kuin yöuniakin. Mun mielestä siis kannattaa todellakin satsata vaunuihin, jotka on hyvät juuri teidän tarpeisiin. Tarpeista tärkeimpänä varmaan se että vaunut sopivat maastoon, jossa ulkoilette. Meillä on Cybexin Priam vaunut, jotka on olleet mun mielestä ihan täydelliset. Niin ketterät ja mukavat työntää, hyvä jousitus, vaunut saa yhdellä kädellä kasaan, laadukkaat materiaalit, hyvänkokoinen tavaratila alhaalla sekä tyylikkään näköiset. On kulkenut hyvin tuolla mukulakivillä, lumisilla säillä sekä keskustan ahtaissakin liikkeissä. En keksi noista mitään huonoa sanottavaa.

Turvakaukalo + Isofix-telakka. Me autoillaan tosi paljon, joten turvakaukalon hankinta sekä Isofix-telakka oli meille heti selkeät ostokset. Meillä on Cybexin Cloud Z kaukalo sekä Isofix -telakka, jolloin koko setti kääntyy ovea kohti ja turvakaukalo on tosi helppo kiinnittää paikoilleen ja kääntää oikeaan asentoon. Tää on helpottanut omaa arkea ihan mielettömästi. Tuossa Cybexin kaukalossa myös isona plussana se, että sen saa makuuasentoon. Meillä usein vauva nukahtaa autoon ja sisään tullessa kaukalon voi vaan laittaa makuuasentoon ja vauva voi hyvin jatkaa siellä uniaan niin pitkään, kun haluaa.

Untuvapussi, joka menee myös turvakaukaloon. Tää menee ihan parhaiden hankintojen kärkeen. Tärkeää on, että pussissa on reiät turvakaukalon turvavöille. Untuvapussissa vauva pysyy helposti lämpimänä, se on helppo avata esim. autossa tai sisään tullessa. Näin vauvaa ei tarvitse alkaa riisumaan, vaan hän voi tyytyväisenä jatkaa uniaan. Samaista untsikkapussia käytän myös vaunuissa. Meillä on Monclerin -pussukka.

Vilttejä sekä harsoliinoja. Harsoliinoja menee ja niitä on meillä kotona aina jossain käden ulottuvilla. Kannattaa myös hankkia viltti, johon vauva on hyvä kapaloida. Tähän ihan paras, joka meillä on ollut on Mini Love Finlandin puuvillainen viltti, joka on kokonsa ja materiaalin puolesta ollut täydellinen.

Sivuvaunu eli vauvan pinnasänky, joka on kiinni meiän sängyssä. Periaatteessa siis nukutaan perhepedissä, mutta vauva on kuitenkin omassa sängyssään. Näin mäkin nukun paljon sikeämmin, kun ei tarvitse miettiä etten heilauta jotain peittoa vauvan naamalle yms. On ihanaa kun vauva on vieressä, vauvan saa helposti nostettua rinnalle ja takaisin omaan sänkyyn, tutin saa laitettua suuhun ilman että tarvitsee nousta yms. Tää on helpottanut meidän öitä niin paljon!

Unipesä. Meillä vauva on rakastanut nukkua päikkäreitä unipesässä. On helppoa kun pesän voi nostaa vaikka sohvalle viereen ja vauva voi vedellä päikkärit siinä. Meillä oli alkuun vaunuissa unipesä, kun vaunukoppa oli niin iso. Luulen, että toi pesä toi ainakin alkuun vauvalle turvallisuuden tunnetta ja siellä oli mukava olla käpertyneenä. Luin, että vauva ei saa nukkua yöunia unipesässä tukehtumisen vuoksi. Jos esim. vauva olis lytännyt naamansa reunaa vasten? Meillä vauva nukkui alkuun yöt kapaloituna selällään niin pidimme vauvaa unipesässä, kun ei voinut kääntyä yhtään.

Hoitoalusta. Meillä hoitoalusta on veskissä pesukoneen päällä, lavuaarin lähellä ja tää on ollut ehdottomasti paras ratkasu. Alkuun nimittäin vauva kakkaa noin 7-10 kertaa päivässä eli pyllyä tulee pestyä paljon. On siis kaikista kätevintä kun vesipiste on lähellä eikä kakassa olevaa vauvaa tarvi alkaa kiikuttaa asunnon halki, jos meillä olisi esim. erillinen hoitopöytä makkarissa. Nyt kun kakkavaippoja ei tulee enää kun kerran tai kaksi päivässä niin vaihdan vaippoja myös ohuen hoitoalustan päällä ihan vaan sängyllä ja samalla vauva saa hengailla ilmakylvyssä.

Vaipparoskis. Ja kun aiheeseen päästiin niin vaipparoskis on ollut ihan meidän arjen pelastus. Vaippoja menee tosiaan noin kymmenen päivässä ja jos niitä tavalliseen roskikseen sullois niin sitä sais olla jatkuvasti kantamassa ulos roskikseen. Vaipparoskis pakkaa vaipat tiiviisti ja pitää hajut sisällään. Meillä on Tommeen roskis joka sulkee likavaipan tiukaksi ja hajuttomaksi paketiksi. Tuota ei tarviste tyhjentää kun noin kerran viikossa!

Erilaisia tutteja. Jos päätätte, että haluatte antaa vauvalle tuttia niin kannattaa ostaa alkuun parikin erilaista. Meillä tutti on ollut ihan paras, kun vauvalla on ollut niin kova imemisen tarve ja nykyään tutti rauhoittaa myös vauvan hyvin. Meillä tosiaan vauva ei oo ihan kaikkia tutteja huolinut… Olin innoissani ostanut luonnonkumitutteja, joita vauva vaan syljeksi ulos.. Eniten vauva on tykännyt lopulta Phillipsin Avent tuteista. Kannattaa siis kokeilla erilaisia tutteja 🙂

Vaippoja kannattaa ostaa tietenkin kotiin valmiiksi, koska niitä menee. Meillä parhaiten on istuneet Libero Touch -vaipat!

– – –

Ja sitten päästä pulloruokintaan. Mä imetän vauvaa noin 90% ajasta, mutta välillä vauva syö myös pullosta. Meille oli tärkeää ottaa pullo aika alusta mukaan, jotta esimerkiksi vauvan isä pystyy myös hoitamaan syöttöjä.

Anti-koliikki tuttipullot. Parhaita on olleet Philips Aventin pullot. Meillä vauvalla 0li pitkään koliikkia/vatsavaivoja, joten on ollut erityisen tärkeää että pullosta tuli mahdollisimman vähän ilmaa, tuttiosa on vauvan suuhun sopiva eikä pullo häirits imetystä. Pulloja on nykyään paljon erilasia ja tässäkin kokeilemalla huomaa mikä on omalle vauvalle paras.

Philips Avent tuttipullonlämmittäjä. Tuttipullonlämmittäjä lämmittää maidon vesihauteessa tasaisesti juuri oikean lämpöiseksi. Jos vauva päättääkin ettei just nyt haluakaan syödä niin pullon voi pitää vesihauteessa tunnin ajan, jolloin se pysyy koko ajan sopivan lämpöisenä. Tää on helpottanut paljon kun voi vaan laittaa pullon lämpeämään miettimättä enempää. Tässä voi myös tulevaisuudessa lämmittää ja sulattaa vauvanruokaa.

Höyrysterilointilaite. Tää varmasti jakaa monissa perheissä mielipiteitä tarpeellisuutensa puolesta, mutta meillä tää on helpottanut arkea niin paljon. Tällä laiteella meillä steriloidaan niin tutit, tuttipullot kuin rintapumpun osat ja kaikki mahtuu hyvin kerralla steriloitaviksi. Sterilointi kestää reilut viisi minuuttia, eikä tarvitse kuin lisätä vähän vettä laitteeseen ja painaa nappia. Helppoa ja tehokasta!

Rintapumppu. Mulla on ollut käytössä Philips Aventin sähköinen rintapumppu, joka on ollut musta tosi hyvä. Nykyään pumppailen kuitenkin aika vähän, koska en imetyskertojen ja koko muun shown välissä oo vaan jaksanut alkaa vielä erikseen pumppaamaan maitoa.

Imetysliivit. Jos aiot imettää niin imetysliivit on ihan pakolliset. Mun mielestä Lindexin imetysliivit on ihan parhaita ja ehdottomasti mukavimmat päällä.

– – –

Nää jutut on olleet meillä ensimmäisten kuukausien aikana hyödyllisimpiä. Nyt parin kuukauden iässä tärkeiksi on noussu mm. vauvan leikkimatto, kantoreppu yms. ja ajattelin, että niistä voin kertoa lisää seuraavassa osassa 🙂

01 joulu 2020

Posted at 18:11h in Lifestyle, Vauva by
38 Likes

Nyt on ensimmäinen kuukaus vauva-arkea takana ja täytyy sanoa, että aika on mennyt niin nopeasti. Viimeinen kuukaus ollaan eletty ihan täysin vauvantahtista elämää ja tuntuukin että koko kuukaus on mennyt vähän sellaisessa sumussa. Aika nopeasti sitä siis huomas, että vauvakupla on ihan todellinen asia. On ollu ihana pötkötellä vauvan kaa kotona, tuoksutella hänen päätään ja tutustua toisiimme. Samaan aikaan kaikki päivät kuitenkin puuroutuu yhteen, kun vauvahan ei vielä oo tienny että onko yö vai päivä, joten sen mukaan on täytynyt ittekin elää.

Meidän päivien sekä öiden rytmi pyörii aika lailla täysin vauvan ruokailuiden ympärillä. Ollaan nyt viimeinen viikko menty ihan täysimetyksellä, mikä tarkoittaa sitä, että vauva on kolmen tunnin välein rinnassa kiinni noin puolisen tuntia tai vähän pidempään.  Päivästä menee siis jo noin viisi tuntia siihen, että vauva syö rinnalla. Siinä samalla yleensä vaan selaan uutisia tai Instagramia..  Yhellä kädellä paikallaan istuessa ei paljon enempää pysty tekemään. Viime päivinä vauva on öisin nukkunut yhen tai kaks pidempää pätkää, jolloin syöttöjen välissä on ollut neljä tuntia, tai jopa neljä ja puoli tuntia, mikä on tuntunut ihan luksukselta. Jos vauva syö neljän tunnin välillä niin se tarkoittaa sitä, että mä saan nukkua putkeen kolme tuntia. Ruokailun jälkeen menee kuitenkin aikaa siihen, että vauvan nukahdettua uskaltaa liikkua ja siirtää vauvan omaan sänkyyn. Usein hän tässä kohtaa herää ja sit nukuttelen uudestaan ja yritän taas siirtää omaan sänkyyn. Sit kestää kuitenkin aina hetki ennen kun uskaltaa itte nukahtaa, kun haluaa eka varmistaa että vauva oikeasti nukkuu enkä joudu kymmenen minuutin päästä taas nousemaan. En nuku vauva vieressä, koska silloin mun nukkumisesta ei tuu mitään. Nukun toinen silmä auki eikä siitä parin tunnin unipätkästä tunnu olevan mitään iloa. Siks toi että vauva nukkuu sivuvaunussa meidän sängyssä kiinni on toiminut meillä parhaiten. Ens viikolla otetaan taas pullo rinnalle mukaan, mikä helpottaa mun elämää niin paljon, kun silloin poikaystäväni voi taas osallistua syöttöihin. Mentiin nyt hetki täysimetyksellä, jotta saadaan se kunnolla toimimaan, koska mulla on alusta lähtien ollut imetystoive. Imetyksen alkutaival on kuitenkin ollu mulle tosi hankala. Maitoa ei pitkään aikaan riittänyt kunnolla ja vauva veti rinnalla kunnon raivareita eikä syönyt kunnolla. Onneks en kuitenkaan lyöny heti hanskoja tiskiin, sillä kyllä vaan kummasti sitä maitoa on alkanut tulemaan riittävästi, vaikka siihen menikin melkein kuukaus, että saatiin homma toimimaan. Nyt vauva syö kiltisti ittensä kylläiseks rinnalta.

Muutenkin kaikki mahdolliset menot on suunniteltava joustaviksi ja on pakko mennä täysin vauvan aikataulun mukaan. Ei tulis kysymyksenkään lähteä johonkin hepuloivan tai nälkäisen vauvan kanssa. Ikinä ei tiiä millainen, vaikka aamu on tulossa, koska päästään lähtemään ja kaikkeen tarvitsee paljon aikaa. Vauva syö, vaihdettaan vaippaa, ehkä syö vähän lisää, puen itteni sekä vauvan ja sit päästään vasta ovesta ulos. Extremporee kotoa lähteminen ei oo enää helppoa, saati että sitä välttämättä edes jaksaa lähteä.

Vauvan ruokailuiden välissä vaihdetaan vaippaa, halaillaan, rauhoitellaan itkevää vauvaa ja nukutetaan. En aikaisemmin ollut tajunnut sitä miten paljon vauvat saattaa itkeskellä. Vauvalla on selkeästi ollut ilmaa vatsassa, joka on noita itkuja aiheuttanut. Käytiin viime torstaina vauvahieronnassa, jossa opin vähän miten vauvaa voi hieroa ja helpottaa hänen oloaan. Meillä on nyt tänä torstaina vielä toinen hieronta-aika varattuna vauvalle. Oli muuten super suloista katsella kun noin pientä vauvaa hierottiin. Mutta takas asiaan, tosi monesti iltaisin vauvan on hereillä pitkään ja on itkuinen. Sama jos vauva on yliväsynyt niin hän saa kunnon hepuli-itkut, jolloin nukuttamiseen voi mennä useampi tunti. Eilen esimerkiksi vauva söi kymmenen aikaan illalla, nukahti puoli yksitoista, nukkui tunnin, jonka jälkeen heräsi itkemään jolloin kanneskelin vauvaa tunnin sylissä, jonka jälkeen hän nukkui rauhallisesti vielä puoltoista tuntia, jolloin mäkin pääsin nukkumaan ja sitten herättiin kahden aikaan taas syömään. Nyt myös huomaa, että vauva alkaa olemaan jo enemmän hereillä ja kaipaa seurustelua. Lopulta kuitenkin kun vauva nukkuu niin sitä omaa aikaa jää pari tuntia, jolloin joko nukun, otan pikasuihkun, syön, pesen pyykkiä (sitä nimittäin tulee vaipanvaihtojen yhteydessä ihan sikana) yms.

Siinä ne päivät siis meneekin. Vaikka vauva on ihana ja on ollut aivan mahtavaa olla äiti niin en voi kieltää etteikö tää olis ollut raskasta. Onneksi meitä on kaksi vanhempaa, ja on ollut niin mahtavaa miten osallistunut poikaystäväni on ollut ihan alusta lähtien. Hän on aivan mieletön isä. On niin iso apu, kun voi jakaa kaiken toisen kanssa, eikä kaikkea tarvitse tehdä yksin. Ollaan myös tosi onnekkaita siitä, että meillä on tosi hyvä turkiverkosto ja paljon auttavia käsiä. Vauvan isovanhemmat on alusta lähtien halunneet olla isossa osassa vauvan elämää ja suurena apuna meille. Päivisin kuitenkin poikaystäväni on töissä, joten ollaan nyt kolme viikkoa vietetty päivät vauvan kanssa kahdestaan.

Sitä kuitenkin huomaa päivä päivältä, miten päiviin alkaa pikku hiljaa muodostua enemmän rytmiä. Alkaa tulla eroa päivän sekä yön välille. Oppii tuntemaan vauvaa jatkuvasti paremmin, jolloin arjen pienet askareet muuttuu helpommaksi. Onhan tää kaikki uutta sekä meille, että vauvalle.

On myös ollu ihmeellistä huomata miten paljon oikeesti hormoonit auttaa jaksamaan. En varmasti ikinä muuten olis selvinnyt näin vähäisillä yöunilla. On myös ollu niin kova tarve pesiä vauvan kanssa, halailla sitä, varmistaa että pienellä on kaikki hyvin.. On ihmeellistä paljon voikaan rakastaa pientä ihmistä ja laittaa ihan täysin toisen tarpeet omien edelle. Vauvan hoitaminen on musta ollut aivan ihanaa ja nautin niin paljon olla äiti meidän lapselle <3

Pakko nostaa vielä hattua kaikille äidelle (sekä isille), ootte aivan mielettömiä. On noussut niin paljon arvostus kaikkia vanhempia kohtaan. Niin paljon tsemppiä sekä jaksamisia kaikille. Teette aivan mieletöntä työtä <3

13 marras 2020

Posted at 16:47h in Lifestyle, Raskaus by
39 Likes

Aloitetaan ihan alusta eli mun vedet meni 25.10 sunnuntai-iltana ja mulla olis ollut laskettu aika 30.10. Mulla ei ollut ennen tota sunnuntaita ollut minkäänlaisia tuntemuksia tai oireita, jotka olis viitannut siihen, että synnytys olisi lähestymässä. Aika lailla päinvastoin. Olin henkisesti tosi valmistautunut siihen, että raskaus menee yliajalle. Oltiin jopa varattu jo valmiiks mulle neuvolaan aika kymmenen päivää lasketun ajan jälkeen, että katsotaan koska käynnistetään, sillä vauva ei tosiaan näyttäny minkäänlaisia merkkejä siitä, että olis saapumassa ajallaan.

Sunnuntaiaamuna heräsin siihen, että mulla tuli kevyitä supistuksia aika säännöllisesti parin tunnin ajan, kunnes ne loppui oikeastaan ihan seinään. Tässä vaiheessa olin lukenut, että tällaiset supistukset on normaaleja, kun synnytys alkaa lähestymään. Olin vähän iloinen, sillä ajattelin että, ehkä vauva syntyykin lasketun ajan tienoilla eikä mennä niin paljon yliajalle. Oli tosi kiva fiilis, että vihdoin jotain alkoi tapahtumaan. Vietettiin sunnuntaita ihan tavallisesti. Käytiin kävelyllä, tehtiin ruokaa ja illalla löhöiltiin sohvalla. Noin klo 21.00 tunsin että mulla valahti jotain housuihin. Vessassa tajusin, että tää saattaa olla lapsivettä, sillä neste oli ihan läpinäkyvää ja vähän punertavaa. En ehtiny ees housuja vaihtaa, kun limatulppa tuli ulos ja siitä sitten alkoi valumaan vettä ihan kunnolla. Teille, joille aihe ei ehkä oo niin tuttu niin usein ennen vesien menoa ulos tulee ihan kirjaimellisesti sellainen limatulppa, joka saattaa enteillä synnytyksen käynnistymistä tai vesien menoa. Osa huomaa, että tuo limatulppa tulee ja osa ei, osalla se tulee kokonaisena ja osalla osissa, mutta mulla ulkonäöstä ei kyllä voinut erehtyä. Siitä, että limatulppa tulee voi kuitenkin mennä minuuteista päiviin tai jopa viikkoihin, että synnytys käynnistyy. Limatulpan jälkeen vettä alkoikin valua ihan kunnolla. Tässä vaiheessa totesin poikaystävälle, että ei oo enää epäilystäkään, että kyllä mulla nyt on mennyt vedet.

Viimeinen kuva raskausvatsasta! Tältä näytti vatsa päivä ennen synnytystä. Otin nää kaks alinta kuvaa sunnuntai-maanantai yönä, just kun oli päästy sairaalaan. Käytin muuten raskauden loppuajasta usein poikaystäväni boksereita shortseina, ne oli ainoot mitkä oli enää mukavat jalassa 😀 

Soitin Espoon sairaalaan ja kyselin vähän, että miten nyt toimitaan. Mulla on oikeastaan koko raskauden ajan ollut toiveena päästä synnyttämään Espoon sairaalaan. Oltiin vuosi sitten oltu moikkamaassa ystävää, joka synnytti Espoon sairaalassa ja silloin tykästyttiin tosi kovasti uusiin tiloihin sekä siihen, että lähes kaikki huoneet siellä taitaa olla perhehuoneita. Nyt koronan aikana tää oli erityisen tärkeää, sillä osastolla puoliso olis saanut vierailla vaan tunnin päivässä. Nyt saatiin olla ihan koko ajan yhdessä <3 Olin myös kuullut siellä synnyttäneiltä vain hyviä kokemuksia. Isona plussana on myös se, että Espoossa pääsi autolla ajamaan suoraan parkkihalliin (joka maksoi 32€/viikko) ja sieltä suoraan hissillä ylös neljänteen kerrokseen synnärille.  Saatiin ohjeeksi odotella yö kotona, soittaa uudestaan, jos alkaa tulemaan supistuksia säännöllisesti ja muuten jos supistuksia ei kuulu niin tulla heti aamulla sitten näytille.

No ei mennyt ees puolta tuntia, kun mulla alkoi supistelemaan. Supistuksia tuli parin tunnin ajan alle kymmenen minuutin välein, jonka jälkeen soitin uudestaan sairaalaan. He sanoivat, että voidaan joko olla yö kotona tai tulla sinne jo, jos vähänkään huolettaa tai siltä tuntuu. Tärkeintä kuulemma olis, että saisin hyvät yöunet nukuttua. Kätilö totesi puhelimessa, että jos päädytte tulemaan, niin muistattehan ottaa kaikki tavarat, että ette sitten lähde täältä ennen kuin vauva on ulkona. Tässä kohtaa mua alkoi oikeasti jännittämään tosi paljon. Tuntui ihan uskomattomalta, että parin päivän sisällä meillä olis vauva sylissä. Päädyttiin, että mennään jo yöksi sairaalaan, kun supistuksia tuli usein ja ajateltiin, että kotona ei ainakaan saada nukuttua niin parempi vaan mennä niin saa ainakin siellä levättyä. Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä hypättiin autoon ja suunnattiin kohti sairaalaa.

Siellä pääsin heti käyrille, otettiin joitain näytteitä ja supistuksia tuli kivasti, mutta en ollut vielä senttiäkään auki. Päästiin omaan huoneeseen nukkumaan ja sain samalla kipupiikin, jotta saisin yön nukuttua hyvin. No hyvin mä en nukkunut, koska heräilin vähän väliä supistuksiin, mutta sain kuitenkin jonkun verran nukuttua. Maanantaina aamulla supistukset kuitenkin loppu kuin seinään. Aamupalan jälkeen kätilö kehotti meitä lähtemään ulos kävelylle ja tehtiin työtä käskettyä. Iltapäivälläkään supistuksia ei kuitenkaan kuulunut, joten pötköteltiin vaan siellä meidän huoneessa ja odoteltiin. Klo 16.00 aikoihin kätilö tuli käymään ja sanoi, että normaalisti synnytys käynnistettäisiin viimeistään klo 21.00 aikaan eli 24 tuntia siitä, kun vedet on menneet, mutta koska ollaan jo valmiiksi sairaalassa, niin lääkäri oli ehdottanut, että voitaisiin kynnistää nyt jo. Turha odotella iltaan. Ei mennyt kauaa niin mulle laitettiin ballonki ja oikeastaan ihan saman tien mulla alkoi tosi kovat supistukset. Menin suoraan suihkuun istumaan. Parin tunnin jälkeen supistukset oli niin kovat, että tuntui etten kestä enää ja pyysin kätilöitä paikalle. Kivut johtui siitä, että ballonki olikin jo just tulossa ulos ja olin 3-4 senttiä auki. Kipu helpotti aika paljon, kun ballonki tippui ja pääsin käyrille makaamaan. Tässä vaiheessa totesin, että en tiiä miten tuun selviämään tästä, jos tässä vaiheessa kivut on jo näin kovia ja ei olla vasta kun ihan alussa 😀 Kätilöt kuitenkin totes, että ei hätää, että he lähtevät etsimään meille synnytyssalia niin pääsen sinne hengittelemään ilokaasua. Siksi aikaa sain myös selkään vielä Tens-laitteen, josta oli vähän apua, mutta kaipasin kuitenkin kovempia lääkkeitä.

Vähän yli seitsemän aikaan päästiin sitten synnytyssaliin, jossa sain heti ilokaasua, josta sain tosi ison helpotuksen ja avun. Supistuksia tuli säännöllisesti ja ne kovenivat ihan selkeästi koko ajan. Seuraavat neljä tuntia meni tosi nopeasti, hengittelin ilokaasua, luin puhelimella muiden synnytyskertomuksia (jotenkin oli helpottavaa lukea, että muutkin on kokeneet tämän saman). Kahdentoista aikaan supistukset alkoi olla niin kovia, että tuntui siltä, että nyt en kestä enää ja pyydettiin kätilö paikalle. Olin 6 cm auki ja pyysin saada epiduraalin, kun viimeisten supistusten kohdalla mulla valui jo kyyneleet silmistä, kun kipu oli rehellisesti niin kova. Kätilö soitti lääkärille, joka tuli paikalle ihan hetkessä. Espoon sairaalassa yksi parhaista jutuista oli se, että missään vaiheessa mun ei tarvinnut oikeastaan odotella ja toiveet otettiin tosi hyvin huomioon. Olin kuullut kauhutarinoita siitä, miten jotkut on odottaneet epiduraalia jopa yli tunnin.. Epiduraalin laittaminen ei sattunut musta yhtään. En mun mielestä ees tuntenut, että se laitettiin!? Toisaalta mun kivut oli tossa vaiheessa jo tosi kovat sekä hengittelin sitä ilokaasua ihan jatkuvalla syötöllä. Kun epiduraali alkoi vaikuttamaan, mun kaikki kivut katos heti. Olo oli ihan uskomaton. Käyristä näki, että mulla oli kova supistus käynnissä, mutta epiduraalin vuoksi en tuntenut mitään. Nukuin oikeastaan yön läpi parin tunnin pätkissä. Välissä aina kätilö kävi katsomassa mikä tilanne, mutta epiduraalin myötä aukeaminen hidastui ja sainkin yön aikana epiduraalin vielä kolme kertaa uudestaan (selkään jätettiin kanyyli, jonka kautta se oli aina helppo laittaa uudestaan). Yö meni siis tosi kivuttomasti ja hyvin.

Aamulla seitsemän aikaan olin 10 senttiä auki, mutta vauva ei ollut vielä tarpeeksi alhaalla, että olisin päässyt ponnistamaan. Istuskelin siinä sitten jumppapallolla ja olo alkoi olla aika tukala. Alkoi selkeästi tuntua painetta ja pientä ponnistamisen tarvetta. Tää alkoi myös olemaan sellaista vaihetta, josta muistan tosi vähän. Aika meni myös tosi nopeesti. Vaikka ajat kuulostavatkin pitkiltä niin mulle synnytys meni ”tosi nopeasti”. Ajantaju katos jotenkin aivan kokonaan. Kahdeksan aikaan epiduraali oli oikeastaan kokonaan kadonnut ja ponnistusvaihe alkoi lähestyä. Lääkäri kävi tässä vaiheessa mun pyynnöstä laittamassa mulle pudendaalipuudutuksen. Samalla sain vähän alkaa harjoittelemaan ponnistusta. Puoli yhdeksän aikaan alettiin virallisesti ponnistamaan. Mulla oli paikalla kätilö, sekä kätilöharjoittelija, jotka olivat aivan ihania. He tsemppasivat mua todella paljon, kun tuntui siltä, että en tiiä pystynkö tähän. He myös ohjeistivat ja neuvoivat tarkasti minne ”suuntaan” ponnistan, muistuttivat hengittämään sekä rentoutumaan supistusten välissä. Ponnistaminen oli muuten oikeasti kovaa työtä. Olin aivan hiestä märkänä ja poikaystäväni pyyhki kasvojani kylmällä pyyhkeellä, joka viilensi niin paljon. Ponnistusvaihe kesti mulla noin puoli tuntia.

8.57 vauva syntyi <3 Hänet nostettiin aika suoraan mun rinnalle ja olo oli aivan uskomaton. En jotenkin yhtään pystynyt käsittämään mitä juuri tapahtui ja samaan aikaan en ikinä oo ollut niin onnellinen. Synnytys oli kyllä kaikin puolin aivan käsittämätön sekä omalla tavallaan upea kokemus. Tietenkin myös palkinto on maailman paras <3

Tasan kymmenen minuuttia vauvan jälkeen istukka syntyi. Koko synnytys kesti virallisesti noin 14 tuntia. Synnytys katsottiin virallisesti alkaneeksi siitä, kun ballonki tuli ulos ja päättyy tosiaan siihen, kun istukka syntyy. Uskon, että kiitos todella taitavien kätilön ohjeiden, (pää syntyi useammalla supistuksella, jotta kudokset ehtivät venymään mukana…) säästyin kokonaan repeämiltä sekä tikeiltä, mikä varmasti vaikutti siihen, että mulla on ollu aikalailla välittömästi synnytyksen jälkeen tosi hyvä olla. Kaikki kipu katos heti. Oon siis voinut kaikin puolin hyvin!

Haluun vielä erikseen antaa maininnan poikaystävälleni, joka oli synnytyksen läpi ihan korvaamaton tuki ja turva. Oli ihana miten hän tuki ja tsemppasi mua läpi synnytyksen. Oon todella kiitollinen ja onnellinen, että hän oli mun vierellä koko ajan. Ja muutenkin ollut niin kannustava läpi ihan koko raskauden <3

Kiitokset Espoon sairaalan ihanille kätilöille, jotka tekevät aivan uskomatonta työtä. Kaikki olivat niin mielettömän ihania sekä kannustavia. Mulla oli koko ajan todella turvallinen olo. Oon kaikin puolin niin tyytyväinen mun kokemukseen <3 Ja suosittelen kyllä kaikille lämpimästi Espoon sairaalaa synnytyspaikkana.

20 loka 2020

Posted at 15:49h in Lifestyle, Raskaus by
15 Likes

Ajattelin aloittaa kertomalla neuvolalääkäristä, joka meillä oli viikolla raskausviikolla 36. Mun on pitänyt siitä lähtien tulla tekemään teille viikkopäivitys, mutta joka viikko se on vaan unohtanut ja jäänyt… Nythän mennään tosiaan jo viikossa 39. Tuli sellainen olo, että jos en nyt tee tetä niin voi olla, että pian en enää ehdi. En halunnu myöskään, että toi raskausviikon 33 päivitys jää viimeiseksi, koska ehdottomasti haluun myös loppuraskauden fiilikset ja tapahtumat talteen.

Mitä neuvolalääkärissä tehtiin? Millainen kokemus oli? 

Oonkin jo sanonut, että meillä on käynyt tosi hyvä tuuri sekä neuvolatyöntekijän että nyt neuvolalääkärin kanssa. Molemmista on nimittäin saanut kuulla tutuilta todella erilaisia kokemuksia. Meillä on ollu kaikki käynnit Lauttasaaren terveysasemalla, vaikka Viiskulma olis ollut meille lähin. Meidän ensimmäinen neuvolakäynti osui silloin ihan maaliskuun alkuun, kun Suomessa ensimmäiset koronatoimet tehtiin. Viiskulmalla oli silloin joku sairastapaus, jonka vuoksi meidän ensimmäinen käynti siirrettiin Lauttasaareen. Tykästyttiin neuvolatyöntekijään niin paljon, että ollaan kaikki loput käynnit haluttu käydä hänen luonaan ja sen vuoksi meidän neuvolalääkärikin oli siellä. Ollaan oltu kaikinpuolin niin tyytyväisiä tohon Lauttasaaren neuvolaan!

Neuvolalääkäri käynti sujui aivan ihanasti. Käytiin alkuun läpi mun vointia, sain reseptin närästyslääkkeeseen, joka muuten vei mun närästyksen ihan kokonaan pois. Tää oli ihan mieletön juttu, koska en tiiä miten olisin pärjänny sen kanssa vielä kokonaisen kuukauden. Närästy ehti välissä äiteytyä niin pahaksi etten saanu nukuttua ja oksensin oikeastaan joka ilta/yö, kun vatsahapot nousi kurkkuun. Mua närästi siis ihan yötä päivää, meinas nouta oksennus kun ees kumarruin laittaa kengät jalkaan yms… Sen jälkeen ultrattiin vauvaa, saatiin ihan tarkka painoarvio sekä lääkäri teki vielä sisätutkimuksen. Oli kiva saada vielä ihan ultalla vahvistus siihen, että vauva on tosiaan siellä raivotarjonnassa. Pitkäänhän neuvolan mukaan hän on jo siellä niin päin ollut. Mulla ei vielä tolloin viikolla 36 ollut paikat ”kypsyneet ollenkaan”, eikä kuulemma tuntunu tai ollut mitään merkkejä siitä, että vauva olis ainakaan etukäteen tulossa. Toisaalta samalla lääkäri totesi, että synnytyshän voi silti käynnistyä milloin vaan, että näähän kaikki on pelkkää arvailua lopulta. Puhuttiin vähän myös mun toiveista synnytykseen yms. Käynnistä jäi ihan super hyvä fiilis! Oli ihana, ettei ollut yhtään kiireen tuntua ja lääkäri ihan rauhassa kävi kaikki asiat tosi huolellisesti läpi. Saatiin sieltä niin paljon infoa mukaan, kun vaan voi.

Raskausviikko 38 (9.10-15.10.2020)

Päiviä jäljellä: 15 päivää

Vauvan koko: noin 48,7 cm ja 3000g

Paino: +13,7 kg

Mun fiilis: Nyt on sellanen olo, että oon oikeesti tosi raskaana. Olo on tukala, on hankala löytää hyvää asentoa, nukun huonosti, kun herään ihan jatkuvasti joko vessaan tai siihen että toinen kylki tai käsi on puutunut. Toi kyljen kääntäminen tässä vaiheessa on jo oma työmaansa. Mulla on onneks käytössä Doomoon imetys-/vartalotyyny, joka on auttanut tosi paljon hyvän asennon löytämisessä. Suosittelen hankkimaan jonkin tollaisen tyynyn, sen kaa on mukava makoilla ihan muutenkin! Mä valitsin ton Doomoon ihan siitä syystä, että se sopii sitten hyvin myös imetykseen niin saa mahdollisimman paljon käyttöä yhelle tyynylle.

Fiilis muuten mulla on edelleen oikein hyvä. Oon päivisin kuitenkin aika pirteänä ja hyvällä tuulella. Vaikka olo onkin tukala niin se ei oo kuitenkaan vaikuttanut mun mielialaan. Moni myös sanoo sitä, että nää vikat viikot usein tuntuu tuskaisen pitkiltä niin oon kyllä ihan eri mieltä. Musta vikat kuukaudet on mennyt jotenkin ihan hujauksessa. Luulen tosin, että se johtuu aika pitkälti siitä, että oltiin jätetty tähän loppuun niin paljon kaikkea tekemistä niin aika on mennyt hankintoja tehdessä, kotia järjestellessä yms. Toki on hyvä olla ajoissa kaiken kanssa, jos vauva tuliskin ajoissa. Jotenkin myöskään tää loppu ei tunnu niin tuskaiselta, kun tietää, että nyt oikeesti tää raskaus on aivan pian ohi. Tästä aika maksimissaan kolmen viikon päästä meillä on vauva. Oon nyt koittanut nauttia siitä, että saan olla päivisin ihan yksin sekä ollaan vietetty paljon poikaystävän kanssa kahdenkeskistä aikaa. Toki samaan aikaan oon niin innoissani ja synnytys pyörii mielessä oikeastaan ihan joka päivä. Koko ajan on sellainen tosi odottava olo, että koskakohan se tapahtuu.

Täytyy kuitenkin myös sanoo se, että vaikka mua ei haittaakaan tän raskauden tuomat kilot ja koen, että ne kuuluu täysin asiaan niin en voi väittää, etteikö mulla olis omaa kroppaa tosi ikävä. Mä en oo kokenut sitä fiilistä, että olisin tosi upea ja naisellinen vatsani kanssa vaan aika päinvastoin. On lähinnä tosi outo fiilis olla näin ”iso”, enkä tunne olevani omassa kropassani. Samaan aikaan oon kuitenkin valtavan ylpeä mun vartalosta. On aivan uskomatonta, mitä kroppa käy yhdeksän kuukauden aikana läpi! Silti mä ootan, että pääsen taas kunnolla treenaamaan, en hengästy ku kävelen portaat ylös, voin käyttää mun omia paitoja (tällä hetkellä poikaystävän paidat ja hupparit on ainoat jotka tulee mahan yli) ja saan laittaa tavalliset housut jalkaan.

Viime viikon neuvolassa neuvolatyöntekijä sanoi, että vauva ei oo laskeutunut ees vielä. Mikä tarkoittaa sitä, että jos multa nyt menis lapsivedet niin pitäis mennä heti kyljelleen makaaa ja mahdollisimman makuuasennossa mennä sairaalaan, ettei napanuora luiskahda ulos. Jos taas synnytys käynnistyisi supistuksilla niin silloin ei tarvitse tota miettiä. Vähän oon välillä miettiny sitä, että kiva jos menis vedet jossain julkisella paikalla, niin pitäiskö mun siinä sit käydä makuulleen vai mitenköhän kiire on? Seuraava neuvolla meillä on ensi viikolla kaks päivää ennen laskettua aikaa ja toivotaan, että vauva olis silloin laskeutunut ja kiinnittynyt paikoilleen. Varattiin jo varuiksi myös yksi neuvola-aika reilu viikko lasketun ajan jälkeen siltä varalta, että vauvaa ei ala kuulumaan 😀 Oon siis henkisesti tosi orientoitunu siihen, että raskaus menee yliajalle.

Mun vointi: Oon nyt vikoina viikoina yrittänyt olla tosi armollinen itteäni kohtaan ja oikeasti varaamaan aikaa sekä päiviä vaan siihen, etten tee yhtään mitään vaan lepään ja otan rennosti. Herkästi huomaan, että sovin vähän liikaa menoja, kun en malttais vaan levätä, vaikka kroppa sitä selkeesti nyt kaipaa. Huomaan nimittäin, että väsähdän aika nopeesti, eikä jaksamista vaan oikein riitä.

Mulla ei oikeastaan oo tullut mitään erityisiä särkyjä.

Yöt on tosiaan aika tuskaisia, kun pyörin ja käyn vessassa usein. Meillä vauva on myös kaikista aktiivisimmillaan alkuyöstä, jolloin mun on hankala nukkua, kun toinen siellä hyörii ja pyörii niin paljon. Usein sitten aamusin nukun tai ainaki pötkötön sängyssä pitkään, kun nukkuminen on ollut mitä on ollut. Oon aamuisin erityisesti niiiin kiitollinen tästä äitiysvapaasta. Joskus oon myös niin väsynyt, että otan päivisin myös päikkäreitä!

Mieliteot: Ei mitään erikoista oikeastaan, mut syön edelleen aika paljon – samankokoisia annoksia, kun mun poikaystäväni. Ruoka siis maistuu erittäin hyvin!

– – –

Tänään on jäljellä kymmenen päivää laskettuun aikaan. Pakkasin eilen vihdoin sairaalakassinkin melkein valmiiksi. Siihen tosi meni ihan pari minuuttia niin varmasti ton olis ehtiny tehdä siinä lähdönkin alla… Mutta kiva fiilis, että siellä on nyt valmiina kaikki perusjutut ja vähän eväitä (kuten pillimehuja ja alkoholiton olut maidon nousuun). Muutenkin meillä on kaikki ihan valmiina, sänkykin on laitettu paikoilleen. En oo tosin sitä vielä pedannut, ettei turhaan pölyty. Ajattelin että pedataan se vasta, kun tullaan sairaalasta kotiin. Kaikki on kuitenkin valmiina pestynä ja järjesteltynä 🙂 Saa nähdä jääkö tää mun viimeiseksi raskauspäivitykseksi vai ehdinkö vielä jonkun päivityksen tekemään. Tuntuu muuten ihan hullulta sanoa noin!!! Vastahan mä täällä teille raskaudesta kerroin…

Ihanaa viikkoa teille <3