Posted at 16:24h
in
Yleinen
by Natalia
Postaus toteutettu yhteistyössä Nesteen kanssa

Osa teistä on jo huomannutkin, että joulukuun puolessa välissä käynnistyi Ellen sekä Nesteen vaatesuunnitteluhaaste. Kun sain kuulla tästä ja mahdollisuuden olla mukana tuomaristossa olin heti todella innoissani. Tässä ollaan nimittäin todella hyvällä asialla liikkeellä. Nyt siis kaikki muodin ystävät, kierrätyksestä kiinnostuneet, suunnittelusta innostuneet, kaikki lukijat ja teidän kaverit kuulolle. Mistä on siis oikein kysymys? Tarkemmat ohjeet kilpailuun osallistumiseen löydät postauksen lopusta.

Kierrätyksestä on viimeisten vuosien aikana ollut paljon puhetta, erityisesti juuri myös muodin saralla. Muoti muuttuu jatkuvasti ja trendit vaihtuvat joten luonnollisesti tämä on yksi ala, jolla näitä keskusteluita on käyty huomattavan paljon. Kierrättäminen on joka tapauksessa tällä hetkellä kaikin puolin, ja on ollut jo muutamankin vuoden ajan todella muodikasta ei kyse ole pelkästään muoti-ilmiöstä. Se tulee jatkuvasti olemaan tulevaisuudessa isommassa sekä isomassa roolissa, samoin kuten uusiutuvat materiaalit. Jatkuvasti halutaan luoda muotia kierrättämällä ja käyttämällä uusiutuvia materiaaleja. Jokainen haluaa kantaa pikku hiljaa oman kortensa kekoon uusikäytön puolesta.
Joka vuosi vaatteita heitetään aivan järkyttävät määrät roskiin, vaikka todellisuudessa ison osan pystyisi kierrättämään ja uusiokäyttämään. Erityisesti tänä päivänä kierrättäminen on todella helppoa kuluttajille, kiitos sosiaalisenmedian. Tämä on näkynyt muutenkin ilmiönä, että yhä useampi kuluttuja tekee ratkaisuja vaatteissa käytetyiden materiaalien kannalta ja kierrätys on yhä yleisempää. Itsekin oon järjestänyt blogissani kirppiksiä, käynyt kirppiksillä myymässä sekä ihan lahjoittanut vaatteitani eteenpäin. Yritän myös valita laadukkaita tuotteita sekä kestäviä tuotteita, jotta käyttöikä olisi mahdollisimman pitkä eikä uutta tavaraa tarvitse jatkuvasti ostaa.
Jatkuvasti yhä useammat muotitalot, suunnittelijat sekä yritykset yleisestikin haluavat tehdä fiksumpia valintoja. Useat haluavat käyttää ja suosia yhä enemmän kierrätettyjä materiaaleja. Näin toimii myös Neste. Neste tunnetaan uusiutuvien raaka-aineiden käyttäjänä. Heidän tavoitteenaan on pystyä käyttämään pelkkiä jätteitä ja tähteitä uusiutuvan dieselin tuotannossa vuoteen 2017 mennessä. Nyt luonnollisesti Neste haluaa myös vahvistaa yhtiön PR-vaatteet vahvistamaan yhtiön visiota niin että suunnitelluissa vaatteissa on käytetty vain kierrätettyjä tai uusiutuvia materiaaleja. Lisää aiheesta pääset helposti lukemaan tästä.

Onko siis sinulla idea tai visio Nesteen vaatesuunnitteluhaasteeseen? Jokaisella teistä on nyt mahdollisuus osallistua Fashion Forward –haasteeseen ja suunnitella uudet, raikkaat edustusvaatteet. Suunnittelijoiden tulee käyttää mallistossaan vain uusiutuvia tai kierrätettyjä materiaaleja. Neste haluaa tarjota mahdollisuuden nuorille suunnittelijoille päästä uralla eteenpäin ja saada näkyyvyyttä.
Tuomaristo valitsee kärki kolmikon, jonka jälkeen yleisö pääsee voi myös äänestää. Minun lisäkseni tuomaristosta löytyy Ellen päätoimittaja Taru Marjamaa, vaatesuunnittelija Katri Niskanen sekä Nesteen markkinointijohtaja Sirpa Tuomi. Voittajan mallisto esitellään Elle –lehdessä ja –verkkosivuilla sekä siirettämään mahdollisesti tuotantoon.
Kilpailuun osallistumisohjeet ja sivun löydät tästä.

Nyt siis kaikki osallistumaan ja vinkatkaa ihmeessä tästä mahdollisuudesta myös kavereillekin. En malta odottaa että pääsen näkemään teidän upeita luomuksianne. Uskon ja tiedän, että lukijoistani löytyy varmasti toinen toistaan luovempia ihmisiä. Ei muuta kuin suunnittelun iloa kaikille!