
21 kesä 2020 MITEN MEIDÄN JUHANNUS SUJUI?
Toivottavasti teillä on ollut kaikin puolin mukava juhannus. Meillä juhannus sujui tosi leppoisissa merkeissä golfaten sekä syöden. Päätin kesän alussa, että nyt vihdoin alan kunnolla pelaamaan golfia ja oon niin innoissani. Oon pelannu epäsäänöllisesti ihan nuoresta lähtien, käynyt kursseilla, suorittanut Green Cardin ja käyny lähinnä vaan ulkomailla kiertämässä vanhempieni kanssa. Nyt oli siis korkee aika hankkia omat kamat ja aloittaa! Oon myös tosi iloinen, että poikaystäväni innostui vähän aikaa sitten aloittamaan myös, mikä oliskaan mukavampi yhteinen harrastus. Golfin aloittaminen on helppoa, vaikka laji ittessään onkin aika haastava 🙂 On ihana viettää aikaa ulkona mukavan sekä leppoisan harrastuksen parissa.
Löytyykö sieltä monia golfin ystäviä tai lajista muuten kiinnostuneita?
Juhannus siis alkoi Sipoon Nevaksen kentältä, johon suunnattiin heti aamupäivästä. Eka treenattiin rangella, sit syötiin lounaaks burgerit, jonka jälkeen käytiin kiertämässä yheksän reikää.
Mulla ei sujunut mitenkään erikoisen hyvin, mutta se ei haitannu. Sää oli upea ja ennen kaikkea oli upeeta päästä taas pelaamaan.
Kierroksen jälkeen nopee suihku klubitalolla ja sit ajettiin suoraan viettämään iltaa kavereiden kanssa siirtolapuutarhamökille. Tää oli mun ensimmäinen kerta, kun olin käymässä millään siirtolapuutarhalla ja oli niin positiivinen yllätys! Niin symppiksiä nuo puutarhat. Siellä vietettiin ilta syöden ja mölkkyä pelaten.
Ei olis voinut toivoa parempaa säätä juhannukselle. Iltakin oli niin lämmin, että hyvin tarkeni pelkässä mekossa. Yleensä kun on tottunut siihen, että juhannuksena on pakko olla jotain lämmintä päällä…
Lauantaina meillä soi herätys vähän ennen seittemää. Ajettin tällä kertaa EGS:lle pelaamaan, jossa meillä oli lähtö varattuna 8.40. Toi aamulla pelaaminen oli huomattavasti miellyttävämpää, kun ei ollut niin kuuma eikä niin paljoa porukkaa niin saatiin kiertää ihan rauhassa. Tällä kertaa mullakin meni jo huomattavasti paremmin!
Kahdentoista maissa lähettiin ajamaan takaisin kotiin, jossa syötiin lounas ja mä otin päikkärit ennen kun suunnattin taas illaks siirtolapuutarhalle. Siellä syötiin päivällinen ja sit tultiin Filmtownin kautta kotiin. Käytiin vuokraamassa seuraava leffa Marvel -saagasta, joita ollaan katottu kronologisessa järjestyksessä maaliskuun alusta lähtien. En ollu nähny aikaisemmin mitään noista leffoista ja on kyllä ollu positiivinen yllätys. Ei ihan mun lemppareita kuitenkaan, mut viihdyttäviä ja kivaa hömppää. Lauantaina painuttiin siis ajoissa pehkuihin 🙂
Tänään käytiin lounaalla Liuskaluodon Skifferissä ja kävelyllä Uunisaaressa. Loppupäivä ollaankin vaan hengailtu kotona.. Nyt just poikaystäväni laittaa meille vielä päivällistä 🙂 Luvassa on itte tehtyjä ravioleita ja tryffelikastiketta, NAM!!!
Aivan ihana ja rentouttava juhannus kaikin puolin.
Myy
Posted at 23:42h, 21 kesäkuunJuu, yhtenä juhannuksena grillailtiin yöllä ja hain talvihaalarit päälle, oli niin kylmä! 😀 Aivan ihanaa viettää juhannusta näin lämpimässä ja aurinkoisessa säässä.
Natalia
Posted at 10:12h, 22 kesäkuunEikä 😀 No oli kyllä joo, ihan mieletöntä. Ja ihana, että nää säät nyt vielä jatkuu tästä tällasena 🙂